Valoa – ja vähän väriäkin tupaan

 

Viimeaikoina melko harvinaislaatuinen, ikkunoista sisään tulviva auringonpaiste innosti minut kuvaamaan kotia. Tämä taisi olla oikeastaan ensimmäinen kerta, kun otin kuvia pelkästään kodista. Tai no ei ihan pelkästään, kuten lopusta huomaa…

Rakastan värejä ja runsasta, rönsyilevää sisustusta, mutta rakastan myös valkoista ja melko pelkistettyä. Ensin mainittu tulisi minulta luonnostaan, jälkimmäistä joudun siinä mielessä opettelemaan, että ymmärrän olla hankkimatta jokaista kaunista esinettä jonka näen.

Uuden talon seinistä suuri osa jäi ainakin ensialkuun valkoisiksi, vähän sellaisella tyhjä taulu ajatuksella, ajan kanssa voi katsella, minkälaisin värein elämää piristäisi.

Ajattelin myös, että mustavalkoiseen kotiin on sitten helppo tuoda väriä esimerkiksi tekstiileillä. Vaan eipä ole näkynyt väriä. Tähän asti kaikki mitä olen uuteen hankkinut kotiin, on ollut mustaa, valkoista tai maanläheisen ruskeaa. Mutta nytpä oikein reväytin väriä kotiin ja ostin elämäni ensimmäisen anopinkielen.

 

 

Vihreää meillä on myös keittiön seinää koristavassa vanhassa opetustaulussa. Enpä olisi ikinä uskonut, että minun kotiin pääsisi mitään tumman vihreää tuomaan ryhtiä sisustukseen.

Mutta toisaalta, tällaisella ikkunamäärällä, metsän keskellä asuessa vihreä tuppaa erityisesti kesäisin sisällekin. Se oli minulle tällaisena harrastelijasisustajana oikeastaan aika suuri yllätys. Nyt kun luonto on lumen peitossa, olohuonekin on melko valkoinen, kesällä valkoiset seinät toimivat vähän kuin kehyksinä ulkopuolen vihreydelle. 

Ja tosiaan, kovin kauan ei tarvinnut pelkkiä seiniä kuvata, kun linssin edessä alkoi pyöriä jos jonkinlaista esiintyjää.

 

Ensin tuli tämä ballerina, joka eilen määrättiin liikuntakieltoon ja joka ei edellispäivänä ottanut askeltakaan… Mutta eihän tuota pidä paikallaan mikään, kun ei enää satu.

 

Sitten tuli tämä, ja laji muuttui johonkin capoeiraa muistuttavaan.