Olen innokas perhepedin puolesta puhuja. Tai se sopii meidän perheelle. Rakastan sitä, kun yöllä pienet kädet kietoutuvat kaulaani ja kylmät varpaat hakeutuvat vatsalleni lämmittelemään. No en ehkä ihan oikeasti rakasta tuota jälkimmäistä, mutta on ihanaa yhdellä vilkaisulla yöllä havahtuessa todeta, että omassa pienessä kuplassani on kaikki juuri kuten pitääkin.

Emme alkujaan päätyneet perhepetiin sen takia, että olisin lukenut siitä ja vakuuttunut sen eduista. E-hei, muiden tuoreiden äitien tapaan olin jo viikkoja ennen laskettua aikaa pedannut vauvalle kehdon valmiiksi. Ensimmäisenä yönä kotona laitoin vauvan sänkyni viereen kehtoon, mutta voi miten voimakkaana iskikään tunne: Jos kerran olen saanut tuollaisen ihanuuden, pidän sen kyllä ihan lähelläni. Ja silloin, hormonihöyryissä, taisin olla aika vakuuttunut siitäkin, että sain parin päivän ikäiseltä tyttäreltäni syyttävän katseen kehtoon hylkäämisestä.

Toisen lapsen syntyessä toimme vielä pinnasängyn sänkymme laidalle, en tiedä miksi, ehkä vaan koska niin kuuluu tehdä. Nyt kolmannella lapsella ei edes ole sänkyä, paitsi olohuoneessa perintökehto päiväunia varten. Ja juu, myönnän toki, että nukumme imeväisen kanssa myös ihan laiskuuttani, tykkään kovasti nukkua öisin sen sijaan, että istuisin imettämässä jossain lastenkamarin nojatuolissa, hui kauhistus!

Samaisen laiskuuden takia otan mieluummin vanhemmat muksut kainaloon tankkaamaan läheisyyttä, kuin nousen saattamaan heitä takaisin omaan sänkyynsä.

Tästä huolimatta minulle oli jostain syystä valtava kynnys se, minkä lopulta toteutimme noin kuukausi sitten, se mikä varmasti tulee joissakin vieraissa aiheuttamaan hämmästystä ja kummastusta, jos ei jopa paheksuntaa. Ostimme nimittäin kahdesta runkopatjasta koostuvan parisänkymme kylkeen kolmannen runkopatjan. Nyt riittää tilaa kaikille, vaikka aamulla sängystä löytyisi kaksikin yöllistä hiippailijaa vauvan ja kissan lisäksi. Olen ollut ainoastaan tyytyväinen ratkaisuun, ainoastaan se harmittaa, että päiväpeite jäi vähän pieneksi.

Eräille maistuvat myös päiväunet perhepedissä.

Häämatkalta Thaimaasta vuosia sitten  ostettu kookospähkinälamppu on niitä harvoja sisustusesineitä joihin en ole vuosien saatossa kyllästynyt. Siinä on varmaan CE-merkinnät sun muut yhtä vahvalla pohjalla kuin monissa meidän muissakin lampuissa. Niistäkin tässä varmaan joskus myöhemmin. Yksi uusi projekti ripustettiin just eilen kattoon ja hymähdettiin, et meillähän on lähes kaikki valot jotain virityksiä.