Lisärahaa pienellä vaivalla? Uusia kokeiluja säästämisen tueksi

Hei taas!

Luin keväällä Eurotarkka-blogin postauksen Netin kyselypaneeleista ja niillä tienaamisesta. Koska tällä hetkellä tuntuu, että menoja on ollut hieman liikaa tuloihini suhteutettuna, ei pieni lisätienesti tekisi haittaakaan, joten päätin että kokeilen, onnistuuko tämä kyselyillä ansaitseminen – ja jos onnistuu niin miten hyvin.

Löysinkin pari sivustoa, joihin tein profiilit ja odottelen kyselyitä. Olen nyt viikon ajan odottanut kyselyitä, joita on tähän mennessä tullut huimat viisi kappaletta 😀 Tällä määrällähän ei vielä pääse edes tienaamaan, joten jään vielä seuraamaan, kuinka paljon tutkimuksia vielä tulee.

Toinen mielenkiintoinen säästötapa, johon olen useamman kerran törmännyt, on S-pankin tarjoama mikrosäästäminen. Olenkin muutamaan otteeseen puhunut, että keskitämme ostokset S-ryhmään koska sieltä saa konkreettisesti rahaa takaisin ostoksista. S-pankki tarjoaa mikrosäästäminen -palvelua, jossa joka kerta kun tekee korttiostoksen S-pankin Debit kortilla, siirtyy säästöön euro. Pieni summa, mutta minun tulee tehtyä usein juuri bonuskortilla pieniä kertaostoksia. Ajattelin ottaa tämänkin kokeiluun, niin katsotaan jossain vaiheessa, onko tämä mikrosäästäminen tuottanut tulosta 🙂

Kolmas pieni teko säästääkseni hieman lisää, olen päättänyt siirtää puhelinliittymäni toiselle operaattorille paremman tarjouksen vuoksi. Kuukausittainen säästö tulee olemaan noin 5 euroa ja tämän lisäksi S-bonukset.

Jään uudella innolla seuraamaan, saanko nostettua kuukausittaista säästösummaani, ja palailen millaisia tuloksia nämä mahdollisesti saavat aikaan.