Long time no sea, long time no ocean
Hei,
pitkästä aikaa palaan tämän blogini pariin. En edes yritä alkaa selittämään miksi tämä on jäänyt – syksy ja talvi tuli ja meni ja kevät on jo hyvällä mallilla. Siispä päätin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin, nyt kun koronavirus on raivannut aikaa olla koneella.
Olen edelleen säästökuurilla. Säästökuuriini on positiivisesti vaikuttanut se, että sain tammikuussa vakituisen työn. Vastoinkäymiseksi luettelisin ehkä viime viime syksyn muutamat vastoinkäymiset, jonka ansiosta pienehköt säästöni sulivat aika hyvin. Olen niitä tässä palautellut pikku hiljaa. Onnekseni olen myös saanut käytettyä säästöjäni oikeasti tarvitsemiin asioihin. Olen esimerkiksi uusinut muutamia elektroniikkatarvikkeita vanhojen reistailevien tilalle.
Tässä konkreettiset summat, mitä olen saanut aikaiseksi:
- maksoin luottokortin laskun pois, yht. 1500e. Maksoin pois osamaksulla olleen vanhan tietokoneeni, 250e.
- en ole kuukausiin kajonnut S-pankin tiliini, jonne bonukset menevät. Siellä on tällä hetkellä noin 120 e.
- jätin loppuvuodesta sijoitukset olemattomiin epävarman taloudellisen tilanteen vuoksi. Arvo-osuustilillä on nyt 84e, eli yhteensä 16e vähemmän kuin mitä siellä oli ennen koronakriisiä ja markkinoiden laskua
- ASP-tili karttuu hitaasti puolison ollessa työtön. Olen silti saanut sinne joka kuukausi säästettyä, tällä hetkellä summa on noin 1300e.
- olen viimekuukausina yrittänyt kartuttaa puskurisäästöjäni, siellä tällä hetkellä noin 1300e.
- lisäksi käteissäästöt, summa ei tiedossa
= yhteensä säästöjä noin 2800e.
Tavoite tälle vuodelle olisi saada puskurirahastoon 2000e muun säästämisen ohessa. Tänä vuonna mulla alkoi lisäksi opintolainalyhennykset, ja yritän lyhennellä lainaa pois mahdollisuuksien mukaan. Saa nähdä mitä tulevan pitää, lupaan yrittää päivitellä tätä blogia taas aktiivisemmin.