Säästäminen – miksi koen sen vaikeaksi juuri nyt?

Seuraa rehellinen tilitys siitä, miksi koen tällä hetkellä vaikeuksia säästää.

Haluan heti alkuun korostaa, että tiedostan olevani onnellisessa asemassa, sillä vallitsevasta koronatilanteesta huolimatta minulla on työpaikka ja säännölliset tulot, joista säästäminen on mahdollista.

Vaikka säästäminen on mahdollista, on se ollut nyt hieman vaikeampaa. Puolisoni on työtön, ja elämme tällä hetkellä minun palkkatulollani (bruttona n. 2400 e/kk). Tämä ei kuitenkaan ole yksin se syy, miksei säästäminen oikein ole nyt lähtenyt. Edelleen, minulla menee kuukausittain säästöön tulevan kuun vuokraa varten sekä suoritus ASP-tilille. Vaikka menot ovat sinänsä pysyneet ennallaan, on alkuvuodesta tullut myös uusia kuluja (lähinnä opintolainalyhennykset) sekä kevääseen liittyy omalla kohdalla suuria satunnaislaskuja (vakuutuslaskut).

Koronatilanteen vuoksi myös osa menoista ovat pienentyneet, esimerkiksi auton polttoainekustannukset. Ei tarvitse paljon ajella, kun matkustamista ei suositella, ja työmatkat kuljen jalan tai polkupyörällä.

Suurin lukko säästämisessä lienee tällä hetkellä henkinen. Suosituksien vuoksi minäkin olen minimoinut sosiaaliset kontaktit, ja pysynyt kotona. Pakko myöntää, mutta omalla kohdallani tämä on ollut kaikkein vaikeinta. Joskus olen lähtenyt käymään kaupassa, koska on tuntunut, että pää hajoaa kotona. Jälleen haluan korostaa, että käydessäni kaupassa huolehdin hygieniasta ja pidän ihmisiin turvavälin, sekä suosin kaupassa käyntiä hiljaisiin aikoihin.

Olen kokenut raskaaksi myös jatkuvan ruokien ja syömisten suunnittelun. Viime aikoina olen ostanutkin kaupasta paljon mitä sattuu sen enempää suunnittelematta aterioita. Myös heräteostokset ovat palanneet kuvioon. Olen tehnyt heräteostoksia, sillä olen ajatellut ”tukevani yrittäjiä” ja kantavani näin kekoon korteni talouden pinnalla pitämiseksi. Tunnen tästä kuitenkin huonoa omaatuntoa, koska oma tavoitteeni on edelleen säästää mahdollisuuksien mukaan.

Tässä kirjoituksessa ei ole oikein päätä eikä häntää, mutta halusin jakaa ajatuksiani siitä, miltä tuntuu kun motivaatio säästämiseen menee. Sekä muistutukseksi itselleni, että joka kuukausi ei tarvitse päästä tavoitteeseen. Hyvää tulevaa viikkoa kaikille tämän blogin lukijoille, pysytään terveinä ja muistetaan olla armollisia niin toisillemme kuin itsellemmekin.

Työ ja raha Puhutaan rahasta Raha