Toukokuun kulukatsaus

On kulunut tovi edellisestä postauksesta. Ajattelin näin palkkapäivän kunniaksi kirjoittaa toukokuun kulukatsauksen. Huhtikuussa hieman avasin perusmenojani, ja ajattelin tällä kertaa kertoa vielä tarkemmin ja avata summia mitä kuluu mihinkin.

Huhtikuun lopullinen säästösumma oli 180 e. Tässä kuussa pyrin jättämään säästöön suurin piirtein saman verran. Olen muutamia  ”turhamaisia” menoja lisännyt tämän kuun budjettiini, sillä olen kokenut kevään aikana hieman normaalia enemmän stressiä, ja haluan itselleni hieman hemmottelua.

Ihan ensiksi todettakoon, että nettopalkkani on noin 1500e. Ei siis mikään päätä huimaava summa mistä säästää, mutta toki säästettävää joka kuukausi jää. Tällä hetkellä kuukauden kulut näyttävät tältä:

  • asumiskustannukset: vuokra , noin 400e , auto ja saunapaikka 30e
  • harrastukset: salijäsenyyden kuukausimaksu , 40e
  • puhelin- ja nettiliittymän kuukausimaksut, 50e + puhelimen vakuutus 12e
  • muut: Spotify, BookBeat 17e
  • ylimääräiset turhamaisuudet, 150e
  • sähkönsiirto, 42e

Näiden lisäksi tietysti perusmenot, jotka hieman vaihtelevat kuukausittain. Näihin sisältyy omien talousmenojen lisäksi lemmikkien ruoat & tarvikkeet (kissanhiekka), lääkkeet, auton kustannukset. Olen siirtänyt säästöön nyt alustavasti 285e . Tähän summaan olen varannut yllättäviä kuluja varten rahaa, eli lopullinen säästösumma ei välttämättä ole tämä. Odotettavasti esimerkiksi sähkölasku muutamalta kuukaudelta on tulossa.

Kaikki summat ovat noin summia. Täysin tarkkoja summia en halua kulujen osalta avata, sillä menot ovat aina henkilökohtaisia.

Seuraavan kerran ajattelin hieman päivitellä sitä, mistä asioista en halua tinkiä. Aion tulevaisuudessa myös avata uusia säästökohteitani, joten pysykäähän kuulolla!

Työ ja raha Raha