Rahat vai kolmipyörä?

Stockmannilla kesken arkistakin arkisempien kissanhiekkaostosten tupsahdin äkkiarvaamatta tilaan, joka vaikutti aivan Katja Tukiaisen installaatiolta.

Hetken silmienräpyttelyn jälkeen kävi ilmi, että kyseessä todella on Katja Tukiaisen installaatio. Tai jos nyt ei aivan installaatio niin ainakin kokoelma hänen teoksiaan keskellä tavarataloa. Vaaleanpunainen herkku on osa Stockmannin Argos Art -tapahtumaa, jossa esillä on ”laaja valikoima kotimaista grafiikkaa sekä tunnelmallisia ja taidokkaasti toteutettuja öljyvärimaalauksia Unkarista.”

Ilahduin, kun pääsin kissanhiekkojen savenharmaasta tomusta odottamattoman taidepaukun äärelle.

Ilahtumisen lisäksi huomasin pieneksi hämmennyksekseni, että jokaisen työn ohessa on Stockan standardien mukainen teoslappu, josta näkee sentilleen, miten paljon mikäkin teos maksaa. Tämä on tietysti aivan loogista, sillä eihän Stockmann taidetta pelkästään asiakkaiden iloksi esillä pidä: ostonäyttelyn idea on, että jos taideteos miellyttää silmää, sen voi ostaa kotiin ja laittaa vaikka keittiöön ankeita arkiaamuja piristämään. Jos on varaa siis. Julisteisiin ja indiegrafiikkaan tottuneelle hipinretkulle hinnat olivat suolaisia kuin isoäidin lihapullat.

Hintojen merkitseminen teosten yhteyteen on pieni, mutta häkellyttävän merkittävä yksityiskohta. Taidetta katsoi aivan eri silmin, kun silmää miellyttävä kuva ei ollutkaan vain mitä tahansa grafiikkaa vaan ”Johanna Koistisen Ruusu, (501€)”.

Yhtäkkiä taidetta alkoi – tahtomattaan – arvottaa hinnan mukaan: ”Kovin on kaunis grafiikkavedos, mutta liekö nyt kuitenkaan viidensadan arvoinen. Heti maksaisin, jos lotossa voittaisin, mutta muuten en.”

Taiteen katsomiseen tuli ylimääräinen taso. Maalauksen estetiikan ja teknisen jäljen lisäksi aloin hahmottaa asioita hintalinssin läpi. Tunne oli outo eikä erityisen miellyttävä.

Katja Tukiainen, Sweet Illusionist III, 741€

Mutta sitten aloin miettiä, että toisaalta hinnoiteltu taide tuntuu jollain hitusen kierolla tavalla kivalta. Kerrankin näkee ilman internetissä penkomista, minkä arvoiseksi asiantuntijat ovat teoksen arvioineet. Että ei tämä hedelmäasetelma ihan mistä tahansa pystymetsästä repäistyä taida olla, kun hintaakin on kuin pienellä veneellä.

Olisi joskus hauskaa käydä vaikka Ateneumin tai Kiasman kokoelmanäyttelyssä niin, että joka teoksen kohdalla näkisi, mitä siitä on maksettu, kun se on kokoelmiin hankittu. Tieto ei lisäisi mitään oleellista taide-elämykseen, mutta se antaisi perspektiiviä taidehankintoihin ja olisi mielenkiintoinen lisätieto muiden teostietojen joukossa. Lisäksi voin vain kuvitella, millaista väittelyä saisi aikaan, kun vääntäisi ystävien kanssa siitä, miten paljon mistäkin teoksesta olisi kannattanut maksaa ja että onko taiteessa tärkeämpää siihen kuluva raha vai siitä saatava elämys (ja missä suhteessa näitä pitäisi painottaa).

Elina Luukanen, Porrashuone, 489€

Minulla ei oikeastaan ole kauhean tarkkaa käsitystä siitä, mitä teosten ostaminen kokoelmiin tai niiden lainaaminen näyttelyihin ylipäänsä maksaa. Kallista se varmasti on, mutta kuinka kallista? Maksaako yksi korkean luokan taiteellinen rykäys kymmeniä vai satoja tuhansia euroja? Joskus olisi raa’an avoimuuden nimissä mielenkiintoista nähdä, millaisia jättipotteja taidevarastojen uumenista nousisi.

Kuuluun siihen koulukuntaan, joka ei ole järin kiinnostunut siitä, mitä taide maksaa. Jos se tuottaa iloa tai mielenliikutusta ihmisille ja sille löytyy rahaa, on minun puolestani aivan sama, kuinka paljon tai vähän teos kustantaa. Joskus olisi silti hauska kulkea näyttelyssä, höpertyä hintalapuista ja miettiä raadollisen suoraan, onko taiteessa tärkeämpää rahat vai kolmipyörä.

Carl Barks, Rahat vai kolmipyörä, Aku Ankka -lehti, 2,90€