Vihreä supermies Venetsiassa

li_wei.jpg

Kiasmassakin aikoinaan esiintynyt kiinalainen taiteilija Li Wei lentää nyt Venetsian vetten yllä. Biennaalin ennakkopäivien aikana hän kuvasi avustajineen uusia ilmalentoja Markuksen tori näyttävänä taustanaan. Tehosteena olivat tällä kertaa vihreät trikoot ja samanväristä savua. Perusuniformustaan, valkoisesta T-paidasta hän ei näytä luopuneen.

Lopullisista valokuvista vielä näkyvissä olevat vaijerit ja tukiliivit tullaan poistamaan. Näin syntyy illuusio taiteilijan lentokyvyistä. Joka tapauksessa näihin riskialttiisiin temppuihin vaaditaan stuntmiehen taitoja ja rohkeutta.

ylosalainen.jpg

Vuonna 2008 Li Wein lentovalokuvia oli mukana Kiasman aasialaisen nykytaiteen näyttelyssä ”Pilviin piirretty”. Näyttelyn aikana hän järjesti myös performanssin, jonka aikanaa hän piti ilmassa leijuen museon aulaan kokoontuneelle yleisölle kiinankielisen puheen. Puheen pituus määräytyi sen mukaan, miten kauan Li Wei kykeni roikkumaan pää alaspäin.

Kuvat:
Li Wei lennossa 28.5.2013. Photo by Marco Secchi/Getty Images.
Li Wei ylösalaisin 2.11.2008 Kiasmassa. Photo courtesy Li Wei.

Kulttuuri Suosittelen