Esityspaikkaa etsimässä

sloap7_copy.jpg

Festivaalityössä sitä törmää kaikenlaisiin tilanteisiin. Tämän vuoden URB-festivaalin haasteena oli löytää australialais-suomalaiselle Sloap –produktiolle esityspaikka. Lähtökohtana oli, että teos tulee olemaan ns. site specific –esitys, eli sen paikka ei ole valmiiksi rakennetussa esitystilassa kuten teatterissa, vaan jossain rosoisemmassa ”epätilassa”, mielellään jossain kaupungin sopukassa.

Esityksen ohjaaja, Branch Nebula –ryhmän Lee Wilson vietti helmikuussa pari pakkasentäyteistä viikkoa Helsingissä keräten suomalaisista katulajien taitajista koostuvaa esiintyjäryhmää kokoon, sekä kierrellen tuntikausia pitkin kaupunkia festivaalijohtaja Mikael Aaltosen kanssa katselemassa mahdollisia esityspaikkoja. Kiinnostava tila löytyikin, ja Wilsonin visiitin päätteeksi esityspaikaksi lukittiin sillanalunen vilkkaan Mechelininkadun ja Porkkalankadun risteyksessä.

Kevään aikana kävi kuitenkin ilmi, että juuri kyseinen sillanalus menee kesäksi remonttiin. Wilson oli Australiassa, ja URB-festivaalin tuotantotiimillä alkoi esityspaikan kuumeinen etsintä alusta. Ensisijaisena vaihtoehtona oli edelleen löytää paikka kaupunkitilasta, mieluiten sillanalunen tai muu suojaisampi paikka, sillä taivasalla sijaitsevan paikan rajoituksena ovat sääolosuhteet.  Uutta esityspaikkaa ei ollut löydetty vielä siinäkään vaiheessa, kun URB-festivaalin esite meni painoon ja ohjelmisto julkistettiin juhannuksen korvilla.

Heinäkuussa päädyttiin sääolosuhdevapaaseen ratkaisuun: esitys sijoitetaan Jätkäsaaren Makasiini L3:n ylimpään kerrokseen, hiemaan aavemaiseen ja rosoiseen varastotilaan jossa on kuitenkin avaruutta skeittareiden, BMX-pyöräililjän, tanssijan ja parkouristin liikkua. Ryhmä aloitti harjoitukset makasiinilla 15.7.  Esityksessä on tiedossa sekä vimmaista skeittausta että runollisia kohtaamisia tilan ja katulajien virtuoosien kanssa!

Sloap –esitykset URB 13 –festivaalilla, Jätkäsaaressa L3 makasiinissa to 8.- la 10.8.

Vapaa pääsy!

Lisätietoja: www.urb.fi

Sanni Pajula
Tuottaja
URB-festivaali

Kuva: Liina Aalto-Setälä

Kulttuuri Suosittelen