Videotaide – Noin kolme (tyhmää) kysymystä

Kiasma Hits -kokoelmanäyttelyssä pyörii tutunoloinen videoteos. Jep, ja toinenkin! Näin ne parisen vuotta sitten barcelonalaisessa taidemuseossa. Soivatkohan Ange Leccian meri ja Cristina Lucasin Puhu tismalleen samoilta tallenteilta? Mieleen tulee pari muutakin kysymystä, joten parasta kääntyä asiantuntijan puoleen – puheenvuoron saa Kiasman amanuenssi Leevi Haapala (LH).

1. Montako kopiota videoteoksista pyörii maailmalla, eli voiko videotaiteilija monistaa saman teoksen vaikkapa sadalle eri museolle?

LH: Yleensä taiteilijat tekevät videoinstallaatioita 1-3 kappaletta, joskus jopa 6 editiota samasta teoksesta. Lisäksi taiteilijalle jää yksi kopio itselleen. Sen hän voi halutessaan myydä viimeisenä. Jotkut taiteilijat tekevät samasta videomateriaalista pidemmän elokuvaversion, joka on tarkoitettu esitettäväksi kankaalla videofestivaaleilla tai osana screening-esitystä.

2. Ange Leccian teos oli pistetty esille varsin erilaiseen tilaan nähdessäni sen aikaisemmin. Saako videotaideteoksen toistaa matkatelevisiosta, jos jättikangasta ei ole saatavilla?

LH: Videoteosten tekniikka ei ole vapaasti päätettävissä. Teoksen hankintavaiheessa taiteilija tekee ripustussuunitelman teokselle, josta käy ilmi esitetäänkö teos monitorilta, laajakulmanäytöltä vai projisointina. Lisäksi siinä kerrotaan tilan valaistuksesta, huoneen värityksestä, äänen voimakkuudesta ja mahdollisista teokseen kuuluvista esineistä ja jopa katsojille tarkoitetuista penkeistä. Toisinaan esitysohjeena toimii ensimmäinen esityskerta museossa, jolloin taiteilija on paikalla asentamassa teosta. Tällöin museon henkilökunta auttaa ohjeiden laadinnassa ja teknisten ratkaisujen löytymisessä. Toisinaan taiteilijat antavat hyvin väljät ohjeet, jolloin esitystilanne muokkautuu näyttelyn, esityspaikan ja saatavilla olevan tekniikan mukaan.

3. Kuinka videotaidetta säilytetään kokoelmissa? Miten esimerkiksi VHS-aikakauden videota varjellaan ja saako sen vaikkapa digitoida (onko kyseessä sen jälkeen enää sama teos)?

LH: Taiteilija tai galleria toimittaa teoksen parhaassa mahdollisessa muodossa museolle joko digitaalisena nauhana tai tiedostona. Teostiedostosta otetaan digitaalinen varmuuskopio pitkäaikaissäilytykseen. Lisäksi siitä tehdään kevyempi näyttökopio, jota museon henkilökunta ja tutkijat voivat katsella mediataidetietokannasta. Sinne tallennetaan myös tekijä- ja teostiedot. Hankintavaiheessa tehdään tekijänoikeudellinen sopimus, jossa sovitaan, että teosta voidaan myös kopioida uusiin tuleviin formaatteihin. Esitystilanteessa pyritään noudattamaan alkuperäistä esitystapaa. VHS-kaseteista on jo luovuttu ja teokset esitetään mediasoittimilla. Toki eri aikojen monitoreja ja esityskalustoa pyritään pitämään kunnossa. Joissakin teoksissa esitystapa on osa teoksen sisältöä.

Kiasma hits -Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

PS. Jos ja kun mieleenne hiipii vielä lisää kysyttävää, kommenttikenttä löytyy tuosta alapuolelta.