Kokeilin tätä: piirtäminen
Oletkos yrittänyt piirtää katsomatta paperia? Silmä vain seuraa mallia ja käsi piirtää. Tulokset ovat arvaamattomia. Touhu tunnetaan nimellä ’piirtävä silmä’. Siitä kertoi minulle Janne Kärkkäinen. Hän on taidemaalari, joka ohjaa parhaillaan Havainnosta paperille -nimistä piirustuskurssia Kiasmassa. Kurssi on osa Päin näköä! -sarjisnäyttelyn ohjelmaa. Ilmoittauduin mukaan verestämään kauan jäissä ollutta piirustusharrastustani.
Ensimmäisellä kurssikerralla viime viikolla meitä oli koolla kuusi aikuista eri aloilta – löytyi luonnontieteilijää, it-osaajaa ja kirjallisuudenopiskelijaa. Aika monella oli samantapainen tausta kuin itselläni -piirtäminen on tuttua, mutta siitä on aikaa. Itse työskentelen taidemuseossa, mutta keskityn taiteen tekemisen sijaan toisten teosten hämmästelemiseen ja niihin liittyvien tekstien ja tapahtumien tuottamiseen. Aikoinaan opiskelin kyllä vaatesuunnittelijaksi, mutta opintojen päätyttyä piirtäminen loppui kuin seinään.
Nyt sitten sovittelen kynää kauniiseen käteen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Ensimmäisellä kerralla piirsimme toisiamme mallista, sekä paperiin katsomatta että katsoen. Välineitä oli valittavana lyijykynistä tusseihin; kuulakärkikynäkin kävi. Jalkauduimme myös Kiasman näyttelytiloihin ikuistamaan työntekijöitä, asiakkaita ja ympäristöjä.
On yllättävän mukava keskittyä pitkästä aikaa katsomaan tarkkaan – tai istua muutama minuutti paikallaan toisten mallina ja nähdä tulokset. Kun rutiini puuttuu, odotukset ovat matalalla ja piirtäminen aika paineetonta. Tulee kokeiltua erilaisia tekotapoja eikä aina turvauduttua siihen, minkä tietää osaavansa.
Kurssi jatkuu tällä viikolla; kerron lisää tuonnempana.