ARS 11 Turussa – Isaac Julienin WESTERN UNION: Small Boats

ars_11turku_julien_wus_01.jpg

Isaac Julien: WESTERN UNION: Small Boats (2007)

Kesällä on hyvä lähteä välillä omasta kotikaupungistaan fiilistelemään muun Suomen kesämeininkejä ja tehdä pieni tai isompikin kotimaanmatka. Myös Kiasman ARS 11 kokonaisuus matkustaa ympäri Suomea koko vuoden ajan. Kiasmassa esillä olevan näyttelyn lisäksi vuoden ARS 11 -ohjelmistoa värittävät kymmenessä suomalaisessa kaupungissa tapahtuvat satelliittinäyttelyt. Tämän lisäksi Turun kulttuuripääkaupunkivuoden uudessa Logomo-näyttelykeskuksessa nähdään vuoden loppuun sakka videotaiteen huippuja Kiasman kokoelmista. Lähdimme Turkuun katsastamaan, miltä kulttuuripääkaupunkivuoden kuviot näyttivät!

Brittiläisen taiteilijan Isaac Julienin teos WESTERN UNION: Small Boats (2007) on esillä Turussa näyttelykeskus Logomossa osana Kiasman ARS 11 -näyttelyä. Teos käsittelee Pohjois-Afrikasta Välimeren alueelle saapuneita laittomia siirtolaisia sekä muuttoliikettä. Western Union: Small Boats on temaattisesti osa ARS 11 -näyttelyn Afrikka-aihetta. Kaksiosaisen näyttelykokonaisuuden aloitti alkuvuodesta Eija-Liisa Ahtilan teos Where is where? – Missä on missä? (2008).

ars_11turku_ahtila_05.jpg

Eija-Liisa Ahtila: Where is where? – Missä on missä? (2008)

Julienin teos WESTERN UNION: Small Boats käsittelee muun ARS 11 -ohjelmiston tapaan väljästi Afrikkaan liittyviä teemoja. Lähtökohtana teoksessa ovat olleet kertomukset Libyasta Sisilian Palermoon meriteitse matkustavista pakolaisista. Monet matkaajat menehtyvät vaarallisella venematkalla, ja siirtolaisten ruumiita onkin löydetty Italian rannikolta. Julien käsittelee synkkää aihetta runollisen kuvakerronnan keinoin. Elokuvallisessa teoksessa esiintyvät tanssijat kertovat sanattomasti liikkeen keinoin tarinaa matkaajien kohtaloista.

Isaan Julienin oikeastaan taide-elokuvaa enemmän kuin videotaidetta lähentelevissä teoksissa yhteistä ovat hypnoottiset kuvat ja hidas, melkein meditatiivinen tempo. Turussa nähtävä videoinstallaatio koostuu yhteensä kolmeen huoneeseen levittyvästä viidestä eri valkokankaasta, joilla kuljetetaan välillä vuorotellen, välillä limittäin ja lomittain teoksen tarinaa. Julienin toinen teos Ten Thousand Waves (2010) esitettiin viime syksynä Helsingin Taidehallilla ja tuo oli itselleni eka kerta kun kohtasin Julienin valtavat elokuvainstallaatiot. Aluksi tuntuu hämmentävältä ja hankalalta: pitäisikö tätä kaikkea nyt pystyä seuraamaan jossain oikeassa järjestyksessä, missasinkohan nyt jotain, kun olin väärässä huoneessa, olisikohan ok, jos voisin jäädä katsomaan vaan tätä yhtä kuvaa kerrallaan, ja niin edelleen.

Luulenpa, että teoksien juoni ja tarina välittyvät katsojalle riippumatta siitä, ehtiikö nähdä kaiken vai ei. Installaatioissa hitaasti liikkuvien kuvien virrat vievät mukanaan ja luovat omanlaisensa tunnelma suhteessa vaikkapa ”normaaliin” elokuvissaistumiskokemukseen. Sitä paitsi yleensä Julienin teokset on ripustettu niin, että yleisö lähes pakostakin päätyy makoilemaan lattialle ja seuraamaan meditatiivista kuvavirtaa. Pönötystunnelmaa on siis turha pelätä! Vaikka teosten aiheet, symboliikka ja taustatarinat eivät iskisikään, ainakin minun mielestäni Julienin videoinstallaatiot imaisevat mukaan fantasiamaailmaansa, josta löytyy kuitenkin tuttuja arkielämän elementtejä, joihin samastua. Eskapismia, meditaatiota ja taukoa arjesta – taidetta siis parhaimmillaan.

Itse näyttelykeskus Logomo näyttäytyy myös mielenkiintoisena ja visiitin arvoisena paikkana. Vuonna 1876 valmistuneet vanhat VR:n konepajan tilat toimivat Turun kulttuuripääkaupunkivuoden aikana kulttuuritilana kaikille kaupunkilaisille. Kulttuurikeskus on vielä monilta osin työn alla, mutta ohjelmaa sieltä löytyy tälläkin hetkellä ainakin yhdeksi kesäpäiväksi.

Isaac Julien – WESTERN UNION: Small Boats (2007) 17.6.–18.12.2011 Turun Logomossa.

Jaakko Uoti
Kuvat:

Where is where? – Missä on missä? (2008) / VTM/KKA, Pirje Mykkänen
WESTERN UNION: Small Boats (2007) / Kiasman kokoelmat

 

 

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen Syvällistä