Spontaaneja veistoksia

Spontaaneja veistoksia

Tiilipino ostoskärryissä, palava palmu lastenrattaissa, puistonpenkki rullaluistimilla. Yhdysvaltalaisen Brad Downeyn videoteosta This is How We Roll (2011) katsoessa silmien eteen vyöryy odottamattomia tapahtumia. Tuttuja esineitä yllätyksellisellä tavalla yhdisteltyinä. Downeyn leikkisässä kaupunkitaiteessa ei välttämättä luoda mitään uutta vaan päivitetään ja muokataan olemassa olevia elementtejä. Esimerkiksi mainittu This is How We Roll kommentoi humoristisesti skeittausta, tuota kaupunkilaisille […]

Maalaamisen ilo

Maalaamisen ilo

Jos ei ole koskenut siveltimiin ja maaleihin vuosiin, ajatus maalauskurssista voi jännittää. Siitä huolimatta päätän osallistua Kiasmassa järjestettävälle intensiivikurssille, jota ohjaa taiteilija Tiina Mielonen. Pian huomaan, ettei täällä tarvitse olla ammattilainen eikä edes harrastelija. Osa on maalaamassa ensimmäistä kertaa elämässään. Kiinnostus riittää. Käytämme työskentelymme lähtökohtana omavalintaista postikorttia tai kuvaa, samaa tekniikkaa, jota Tiina soveltaa omissa […]

Kuraattorin kesäpäivä

Kuraattorin kesäpäivä

Museoissa ympäri maan väännetään hiki hatussa ensi vuoden näyttelykalentereita. Kotisohvalta tätä prosessia voi fiilistellä mainion näyttelynimigeneraattorin avulla. Minkä näyttelyn itse järjestäisit? Nojatuolikuratointiin jää yllättävän helposti koukkuun, kun generaattori puskee toinen toistaan parempia (tai pölhömpiä) ideoita, joista osa on jo itsessään loistavia ja osa kiihdyttää mielikuvituksen odottamattomille kierroksille. Kuratoinnin ihmeellinen maailma ei toki ole aivan näin […]

Saako kuvata?

Saako kuvata?

Alfredo Jaar, The Sound of Silence, 2006. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen Helsingin Sanomat julkaisi tammikuun alussa Meeri Koutaniemen valokuvareportaasin tyttöjen ympärileikkauksesta Keniassa. Koutaniemi pääsi kameroineen poikkeuksellisen lähelle itse tapahtumia, jotka sijoittuivat hämärään savimajaan Kenian maaseudulla. Kuvista nousi runsaasti keskustelua ja tapauksesta tehtiin myös kantelu Julkisen sanan neuvostolle. Toimittajan ja eritoten valokuvaajan asemasta kriisialueilla on […]

Luokkakuva Kiasmassa 21.5.2014

Luokkakuva Kiasmassa 21.5.2014

Tammelan koulun kuvataideluokat 5K1 ja 5K2 Tampereelta kävivät Kiasmassa katsomassa kättensä tuloksia: he nimittäin olivat keväällä auttamassa taiteilija Hanna Vihriälää jättikarkkiruusun teossa. Taiteilijan työhuoneella avustajajoukon tehtäviin kuului mm. irtokarkkien ”tikuttaminen” nuppineuloilla. Nyt vihdoin päästiin näkemään ruusu koko komeudessaan ja samalla oli hyvä hetki kokoontua epäviralliseen luokkakuvaan. Hyvää kesälomaa kaikille! Kuva: Petri Virtanen / Suomen Kansallisgalleria

Saattaa sisältää nykytaidetta

Kiemura-Kiasma

//www.youtube.com/embed/nWhAbLhxljs Lasten vuoro -näyttelyn ovat kuratoineet 3–6-vuotiaat lapset päiväkoti Vironniemestä. He valitsivat näyttelyn teokset Kiasman kokoelmista ja suunnittelivat kiasmalaisten avustuksella, millainen näyttelytilan pitäisi olla. Vironniemen päiväkodin viisivuotiaat Viskarit olivat jo aikaisemmin äänessä Leena Nion teoksen äärellä. Nyt ihmettelyn kohteena on Kari Cavénin Auto-sarja, mutta lasten mielestä osuvampi nimi olisi Kiemura-Kiasma. Pyörät vievät ajatukset helposti liikeeseen […]

Suomen suurin ruusu

Suomen suurin ruusu

Kiasman uudessa näyttelyssä Kimpassa on mukana kuvanveistäjä Hanna Vihriälän yli kuusi metriä halkaisijaltaan oleva, irtokarkeista muodostuva kuva ruususta. Se lienee tämän kesän hehkein ja ainakin suurin ruusu Suomessa. Teoksessa yhdistyy kirjaimellisesti Kiasman ja Marimekon yhteistyössä toteuttaman 16 tekijän näyttelyn kaksi punaisinta lankaa: jonkinlaisen idea-, materiaali- tai esinekokoelman käyttö ja käsin vaivalla tehty työ. Kimpassa-teeman innoittamia […]

Making of Kimpassa

Making of Kimpassa

Kiasman ja Marimekon yhteistyönä syntynyt Kimpassa-näyttely aukeaa perjantaina 16.5. Tässä valittuja making of -makupaloja näyttelyn ripustuksesta! Anu Tuominen kirjaimellisesti ripustamassa osaa Piha-teoksestaan. Hanna Vihriälä varmistaa, että nallekarkit menevät tasan Ruusu-teoksessa, joka koostuu lähes yksinomaan karkeista. Erja Hirvi ja pääjalkaiset. Metsola–Niinikoski–Ruotsalainen–Gluschkoff -työryhmän jäseniä signeeraamassa teostaan. Jenni Tuomisen keraamiset kaverit kimpassa. Varma kevään merkki: Piha vihertää kauniisti. […]