Hevonen on myös taidetta

heposet.jpg

Lontoon keskustaa halkovan The Mall -paraatikadun varrella paljastettiin 5.maaliskuuta Mark Wallingerin veistos Valkoinen hevonen. Se on luonnolliseen kokoon marmorista ja hartsista toteutettu versio taiteilijan osittain omistamasta täysverisestä kilpahevosesta. Skannaamalla aikaansaatu veistos Rivera-ratsusta on taiteilijan mukaan myös muistuma 1700-luvulla vaikuttaneen brittiläisen hevosmaalarin George Stubbsin anatomisen tarkoista kuvista – ja samalla monista muista taiteen historian lukuisista valkoisista hevosista.

Veistoksessa on kyse oikeastaan vasta pienoismallista; Wallinger nimittäin voitti vuonna 2009 kilpailun, jossa etsittiin ulkotaideteosta Kentin Ebbsfleet Valleyn alueelle. Hänen ideansa oli pystyttää valkea hevosveistos 50 metrin korkuisena (vrt. Helsingin rautatieaseman kellotorni on 49 metriä) keskelle englantilaista maalaismaisemaa. Hanketta ei (vielä) ole toteutettu: alun perin noin kahden miljoonan punnan hanke on kasvanut kustannuksiltaan yli 10 miljoonaan ja nyt sille etsitään lisää sponsorirahaa. Lontoon versiossaan hevonen tulee seisomaan paikallaan seuraavat kaksi vuotta.

Jari-Pekka Vanhala

Kuvat:
George Stubbs, Mambrino (1779), öljymaalaus
Mark Wallinger, The White Horse (2009), havainnekuva veistosideasta.
© the artist, image courtesy Anthony Reynolds Gallery, London

Kulttuuri Suosittelen