Kahdenlaisia kaljuja Kiasmassa

kekkonen.jpg

Luulin jo kaiken nähneeni, kun keskellä arkipäivää kohtasin Kiasman aulassa itse präsidentin: tuon urhomaisen kaljun, kovin tutun näköisen hahmon, tosin alkuperäistä pienempänä versiona. Hän askelsi lähes näkymättömin liikkein museon aulasta ramppia pitkin kohti toista kerrosta. Tähän työhön kuluikin kokonainen virastoaika, eli kello 10-17!  Urhean ja puhumattoman puurtajan tunnuslauseena oli tilanteeseen sopivasti ”Työ on paras lääke yksinäisyyttä vastaan”.  Kovin yksin hän ei kuitenkaan joutunut vaeltamaan ihmettelevien ja iloisesti yllättyneiden museokävijöiden kuvatessa menoa.

tym_020.jpg

Kuva: Satu Metsola

Toisenlaisia kaljupäitä syntyi joukkovoimalla, kun samoin lokakuun alussa tanskalainen Søren Dahlgaard kuvasi yleisöä pää peitettynä kahdeksalla kilolla taikinaa. Kuvauksiin osallistui kahden päivän aikana lähes kaksisataa museovierasta. Ensimmäisenä sai vuoron Valtion taidemuseon erikoissuunnittelija Perttu Rastas, 60-vuotispäivänsä kunniaksi.

Sekä präsidentti että Dahlgaard palaavat Kiasmaan marraskuun 2. päivänä avattavan kokoelmanäyttelyn Tosi kyseessä puitteissa. Silloin nähdään näyttelyn osana valikoima Kiasmassa otettuja taikinamuotokuvia isoina vedoksina. Myös präsidentti tulee ilmestymään hiljaisen arvokkaalla tavallaan yllättävissä yhteyksissä. 

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi
 

Kulttuuri Suosittelen