Kekkosesta
Itsenäisyyspäivä lähestyy, joten nyt on taas aika herätellä kytevää kansallistuntoa. Vuoden suurin tragedia, Tuntemattoman sotilaan esitysajan muuttaminen, on tietysti valtava kolaus kenelle tahansa itsenäisyysbileitä järkkäävälle. Vaihtoehtoista Suomi-hupia löytyy Kiasmasta sekä 5. että 6. päivä, jos kaipaa klassikkoleffan korvikkeeksi jotain muuta kyldyyrisisältöä.
Jokin tässä Kiasman tämänhetkisessä ohjelmatarjonnassa tosin pistää silmään. Kekkonen.
Tänään keskiviikkona museossa päivystää viiteen saakka Urho-projektin Kekkonen, joka kutoo kansakunnalle kaulaliinaa sekä jakaa viisauksiaan viiteen saakka. Vähän kuin kalju ja yrmeä ostoskeskuksen joulupukki siis.
Edellisen kerran Kekkonen vieraili museossa Tosi kyseessä -näyttelyn avajaisissa. Aivan näin räväkkää kommando-Kekkosta tuskin tällä kertaa nähdään, mikä on sääli, sillä Kekkonen kierimässä alas Kiasman ramppia on kaunis näky. Kuten presidentti itsekin sanoi: ”Jokainen syy, joka estää kuntoilun, on tekosyy.”
Toinen Kekkos-aiheinen tärppi Kiasmassa on kuvauspiste, jossa voi pousata itsensä Apu-lehden kansikuvaksi Kekkosen vierelle. Kas näin.
On jännittävää huomata, että Kiasmassa on näin itsenäisyyspäivän alla melkoinen Kekkos-painotus. Ja ymmärtääkseni vieläpä aivan sattumalta. Taustavaikuttimena tälle on tietysti parhaillaan käynnissä oleva dokumentteja ja dokumentaatiota nykytaiteessa esittelevä Tosi kyseessä -kokoelmanäyttelymme. Ilmeisesti jos suomalaiselle puhuu dokumenteista, historiasta ja historiallisista tapahtumista, ei mene kauaakaan, kun alitajunnan syvistä liemistä nousee yksi kirkas ajatus: Kekkonen.
Siinä mielessä Kekkonen onkin kuin Suomen Chuck Norris. Myyttinen hahmo, jolla toki on liuta omiakin meriittejä, mutta joka nykypäivänä etenkin nuoremmalle polvelle kuvastaa menneiden aikojen machoilua ja jonkinlaista överiksi vedettyä valtafantasiaa. Kekkosta (ja Chuck Norrisia) kunnioitetaan, mutta samalla nämä nähdään myös hieman koomisina elämää suurempina hahmoina, joiden kanssa voi leikitellä turvallisesti, koska kyse on jo myytistä, ei ihmisestä.
Toisin kuin Chuck ”Texas Ranger” Norris, Urho ”Pielaveden hipsteri” Kekkonen on tietysti hieman vakavammin otettava hahmo. Ja kenties juuri siksi vielä Norrisiakin herkullisempi aihe uusille tulkinnoille.
Huvittavasti Kekkosen vakavuus ja suuri historiallinen painoarvo ovat tekijöitä, jotka ovat tehneet hänestä paitsi yhden Suomen merkittävimmistä ihmisistä, myös yhden parhaista suomalaisista huumoriaiheista.
Kuvassa sielunveljet Spock ja Kekkonen demonstroivat vulkanuslaista hermopuristusta.
Hauskaa itsenäisyyspäivää!