Kiasma pukeutui

Jo ennen avajaisia ARS 11 oli huulilla. Yleisöltä suljetut näyttelytilat, museon julkisivuun nojailevat tikkaat ja suojapressut viestivät valtavasta ripustusurakasta. Museokahvila oli remontissa. Media ja Kiasman tiedotus muistutteli, miten Kiasmaa puettiin. Kaikki tiesivät, että suurnäyttelyn teema ponnistaisi Afrikasta.

Kiasma itsessään on arktisuutta huokuva rakennus. Vaikka museon suunnitellut arkkitehti on yhdysvaltalainen, rakennuksen näyttelytiloja leimaa skandinaavisuus. Detaljien niukkuus, valkoiset betoniseinät ja herkät valaistusratkaisut luovat pohjoista tunnelmaa. Loivasti kaartuvat seinät ja näyttelyvieraita kuljettavat rampit herättävät muistikuvia lapsuuden lumilinnoista ja hankien peittämistä tuntureista. Interiööreille on leimallista huuruisuus.

Nyt pohjoisen museon on vallannut Afrikasta kumpuava nykytaide. Eteläafrikkalaista palvelustyttöä kuvaava ratsastajapatsas keskustelee ongelmitta Mannerheimin kanssa. Viidennen kerroksen väri-ilottelua voi ihailla Eduskuntatalon portailta. Kiasman korkeaa aulaa hallitsee El Anatsuin metallinhohtoinen, pullonkorkeista punottu veistos. Se on kuin valtaisa, museolle mitoitettu koru. Ihmettelen, miten luontevasti näyttely istuu rakennukseen. Jopa liian luontevasti.

Huomaan odottaneeni ristiriitoja. Ennakkoon ajattelin, että Kiasman ja Afrikan yhdistäminen olisi joku aivan hämmentävä kombo. Jotain päräyttävää. Nyt vieraille avautunut näyttely on kuitenkin hillitty ja tyylikäs, jopa ujo. Se ei uskalla riidellä rakennuksen kanssa. Kyse on mieluummin kohteliaasta keskustelusta.

Kaisa Karvinen
Kuva: VTM/KKA, Niina Vatanen