Kiasma & skeittaus
(Kuva: Anu Pynnönen)
”Skeittarit ovat Kiasman identiteetille tärkeitä.”
– Museonjohtaja Pirkko Siitari Camouflage-näyttelyn lehdistötilaisuudessa
Näin keskikesällä tulee väistämättä mietittyä skeittaamista, kun kaupungilla ei voi kulkea kovinkaan pitkään kohtaamatta vähintään paria frontside ollieta ja longboardia. Siispä lyhyt oppimäärä Kiasman ja skeittauksen pitkästä historiasta.
Lautaa on paukutettu Mannerheimin patsaan juurella vuosikaudet, josta kiitos pronssipollen ja -marskin suunnitelleelle Aimo Tukiaiselle, sekä Osmo Siparille joka suunnitteli patsaan jalustan ja ympäristön yhdessä Tukiaisen kanssa. Patsas toimii nykyään skeittipaikkana loistavasti huolimatta siitä, että se suunniteltiin kauan ennen kuin skeittaamisesta tuli suosittua hupia Helsingin kaduilla.
(Kuva: Pirje Mykkänen)
Patsas on tönöttänyt paikallaan ammoiselta 60-luvulta lähtien, mutta skeittaajat taisivat ilmestyä alueelle vasta Kiasman perustamisen jälkeen, kun Balmoral Red -graniitista vuollun patsaan kivipohjan reunalle lisättiin pökäleinäkin tunnetut kivipenkit. Siis ne mustat luikurat, jotka reunustavat ratsastajapatsaan kiasmanpuoleista reunaa.
Vaikka ratsastajapatsaan design siltä vaikuttaakin, sitä ei suinkaan suunniteltu skeittipaikaksi. Suunnitelmallisempaakin skeittaushäppeninkiä Kiasman historiasta löytyy skeittikisoista skeitattaviin installaatioihin.
Seitsemän vuotta sitten, osana Ensin valtaamme museot -näyttelyä, skeittaajat pääsivät testaamaan galleriatilojen skeittiominaisuuksia, kun lontoolainen Side
Effects of Urethane -ryhmä muutti museon 5. kerroksen kokonaisuudessaan skeitattavaksi.
(Kuva: Petri Virtanen)
Vuonna 2008 rakennettiin Kiasman nurmikolle yhdessä Rullalautaliiton kanssa ”Notkea miniramppi” osana Notkea katu -näyttelyä. Ramppi pystytettiin uudelleen vuonna 2009 ja tiettävästi sen osat ovat edelleen jemmassa jossakin museon varastossa. Ymmärtääkseni veteraanirampille tosin on kertynyt käyttötunteja jo sen verran, ettei sen pystyttäminen uudestaan onnistu ihan vähin ponnistuksin. Muutama kesä onkin ennättänyt vierähtää ilman Kiasma-ramppeja.
(Kuva: Petri Summanen)
Ramppikuume on kuitenkin kasvanut tasaisesti ja alkukesästä 2012 tartuimme (tai no, Antti Yli-Tepsa tarttui :D) taas toimeen. Kiasman nurtsilla mentiin vajaassa kuukaudessa tästä
Tähän
(Kuva: Anu Pynnönen)
Kohtalokkaasti nimetty Surfing the Apocalypse on sekä skeittiramppi että esiintymislava Kiasman edustalla. Osana Camouflage-näyttelyä ja urbaanin taiteen festivaali URBia rakennettu ramppi leikittelee aaltomaisella muodolla, jossa voi nähdä mereltä uhkaavana vyöryvän hyökyaallon tai vaihtoehtoisesti surffaajan täydellisen unelma-aallon.
Näki rampissa mitä tahansa, tuomiopäivän tunnelmissa surffatessa voi myös kuunnella musiikkia, sillä ramppiin on rakennettu äänijärjestelmä, johon voi kytkeä oman musiikkisoittimensa. Jos muuta musiikkilähdettä ei ole tarjolla, ramppi soittaa omaa äänimaisemaansa.
Toiminnassa ramppi näyttää tältä:
http://www.youtube.com/embed/-G3H8QModKw
Kaikki tämä on tietysti hieman vähemmän jännää, jos ei itse satu skeittaamaan. Onneksi tähänkin on ratkaisu! Lautailu on mukavaa katsottavaa, vaikkei lajista tajuaisikaan mitään (kuten vaikka allekirjoittanut).
Rampin vieressä oleva nurmikko, vesiallas ja Café Kiasman terassi toimivat täydellisinä aurinkoisen kesäpäivän hengauspaikkoina ilman lautaakin. Lisäbonuksena voi huvittaa itseään lautailijoiden jatkuvalla temppusirkuksella ja miettiä, miten pahasti omat luunsa saisi mutkalle, jos löytäisi itsensä skeittilaudan päältä.