Lintuna ja pohjoistuulena
”Millainen työnjako teillä on?” kysyn Riitta Ikoselta Skypessä. Puhumme teossarjasta Eyes as Big as Plates, jota taiteilija on kolmen viime vuoden ajan tehnyt yhdessä norjalaisen valokuvaajan Karoline Hjorthin kanssa. Ikonen työskentelee parhaillaan New Yorkissa.
”No se on sellainen, että minä tuon rautalankaa, nitojan, jätesäkkejä ja joskus viskipullon, ja Karoline tuo yleensä pari kameraa.”
Riitta Ikonen & Karoline Hjorth: Agnes I, sarjasta Eyes as Big as Plates, 2011 (Norja).
Kuulostaa mutkattomalta. Mutta olen ymmärtänyt, että tätä ennen on tapahtunut jo paljon. Ikonen ja Hjorth ovat etsineet ja tavanneet malleja, valinneet kuvauspaikan ja suunnitelleet huolella kuvan sommittelun. Ikonen on suunnitellut ja valmistanut kuvattavalle asusteita.
Asut ovatkin olennainen osa kuvia. Ikonen rakentaa oksista, lehdistä ja muista kasvinosista päähineitä ja kokonaisia pukuja, jotka monesti saavat mallin miltei sulautumaan maisemaan.
Idea saattaa lähteä mallin henkilöhistoriasta, ja varsinkin alussa taiteilijoita innoittivat vanhat kansantarut. He halusivat kuvata vanhoja ihmisiä luonnonilmiöiden ruumiillistumina.
Kuten yllä: Agnes on kuvattu rantakielekkeellä Lounais-Norjassa. Hän on Norjan vanhin laskuvarjohypyn tehnyt nainen ja esiintyy kuvassa pohjoistuulena. Kuvausta varten odotettiin tuulista päivää. ”Agnesin ainoa pelko oli, lentääkö hän pienikokoisena tuulen mukaan.”
Puvustaminen on kuulunut Ikosen taiteeseen muutenkin kuin Eyes as Big as Plates -projektissa. Usein hän on poseerannut itse mallina. Kiasman näyttelyssäkin on kuvia, joissa hänet nähdään lumihiutaleeksi, linnuksi ja lehdeksi pukeutuneena.
Riitta Ikonen & Anja Schaffner: Lehti, 2007-2008.
Toisinaan asut toimivat osana performanssia. Kesän 2012 Camouflage-näyttelyn avajaisissa Ikonen esiintyi Kiasman pihalla muun muassa kantarellina ja silakkana.
Ars Fennica -näyttelyssä päästään näkemään valokuvien lisäksi yksi tulevia kuvauksia varten valmistettu puku. Se on tehty kuusenkävyistä.
Eyes as Big as Plates -projektin kotisivu
Riitta Ikosen kotisivu
Ars Fennica 2014 -ehdokkaiden yhteisnäyttely Kiasmassa 7.2.–20.4.2014.
Tämä on Ars Fennica -ehdokkaita esittelevän blogisarjan osa 2/5.
Sarjan aiemmat osat
1/5: IC-98