Merkitty iho

Pikkupoikana ihailin isäni tatuointeja ja ajattelin, että wau, noi on hieno juttu ja aion ottaa samanlaisia kun kasvan isoksi. Isä siihen tietysti, että älä ihmeessä, ja kertoi, että mielellään haluaisi omistaankin eroon. Tosin olin kuitenkin aistivinani hivenen ylpeyttä oman kehon koristelusta, ja koska hän oli tehnyt kuvat itse, oli niissä varmasti paljon muistoja ja onnistumisenkin tunteita. Monesti tatuoinnit liittyivät oman kehon hallitsemiseen ja sitä kautta itsetuntoon ja oman elämän kontrolloimiseen.

Kiasmassa on vuonna 2013 esillä Jouko Lehtolan Merkitty iho -sarjan kuvia, jotka esittävät tatuoituja ihmisiä. Jotkut kuvatuista ovat julkisuuden henkilöitä ja jotkut aikansa tunnetuimpia tatuointien keräilijöitä Suomessa. Yksi malleista, Ville Valo, muistelee lapsuuttaan vähän samoin kuin minäkin; faijalla oli tatska ja se oli niin hieno, että Villen oli pakko kokeilla myöhemmin itsekin.

Suurin osa Lehtolan kuvista sijoittuu tatuointien ”tee se itse” -aikaan 1980-luvulle ja 90-luvun alkuun. Tatuointistudion perustaminen tuli Suomessa lain puitteissa mahdolliseksi vasta 80-luvun loppupuoliskolla; siihen asti oltiin oman käden varassa ja kukaan ei oikein tiennyt miten homma tulisi hoitaa. Ihmisellä on kuitenkin koko olemassaolonsa ajan ollut tarve koristella itseään, ja jotkut sanovat, että tatuoiminen on vanhin taidemuoto. Jos se on vanhin, niin on se myös yksi vaikeimmista. Aina ei omat kokeilut ole Lehtolankaan malleilla menneet aivan nappiin.

Ajan kuvana Jouko Lehtolan teokset antavat loistavan kuvan ihmisistä, asenteista ja tatuointitaiteen kehittymisestä maassamme. Mukana kuvissa on Villen lisäksi muitakin uudemman tatuointeja keräävän sukupolven edustajia. Esimerkiksi Miika ja kaverit -kuvassa näkyy jo uudemman ammattimaisemman otteen tavoittelu. Kuvat edustavat 90-luvun lopussa vallalla ollutta tribaalitatuointien buumia. Tribaalit houkuttelivat yhä suuremman ihmisjoukon tatuointien pariin, studioita alkoi ilmestyä suurimpiin kaupunkeihin ja tatuoinnit tulla yleisemmiksi.

Tällä hetkellä eletään aikaa, jolloin tatuoinnit ovat yleisempiä, hyväksytympiä ja tekniseltä toteutukseltaan viimeistellympiä kuin koskaan. Kehon koristelu on jälleen, aivan kuin entisten heimokulttuurien aikana, koko kansan huvia. Suomessakin on murtauduttu ulos ennakkoluuloista ja kohti tatuointitaiteen suurta toista tulemista. Lehtolankin hienosti kuvissaan dokumentoima ”tee se itse” -vaihe oli se ensimmäinen.

Michael Aalto

Kirjoittaja on helsinkiläinen tatuointitaiteilija, joka työeskenteli Kiasmassa korkeakouluharjoittelijana syksyllä 2012.

Tatuointikuva: Jouko Lehtola, ”Nalle” (sarjasta merkitty iho), 1999. Kuva: VTM/KKA, Petri Virtanen