Museokamaa koteihin!

Kimpassa-tarra-arkki

Suomen Kansallisgallerian uusi ja uljas verkkokauppa palvelee Ateneumin, Kiasman ja Sinebrychoffin taidemuseon asiakkaita jatkossa osoitteessa museoshop.fi.

Asiointia helpottaakseni poimin valmiiksi kolme tärppiä Kiasman aarteistosta:

1. Tonight No Poetry Will Serve -näyttelykirja

Alfredo Jaarilla on painavaa asiaa myös huolella työstetyn kirjan muodossa. Tonight No Poetry Will Serve -julkaisua on saatavana kolmella eri kansivärillä, joten sisustuksellisetkin näkökulmat voi ottaa halutessaan huomioon.

2. Kimpassa-tarra-arkki

Kimpassa-näyttelyn tavaroista löytyy paljonkin kivaa, mutta kuka nyt voisi vastustaa tarroja? Ei ainakaan meidän perheen pieni tuupero, joka tottuneena museokävijänä liimailee mielellään tarroja paidan rintamukseensa. Tarrasettiä kannattaa pitää aina laukussa mukana, kun käy ulkona syömässä koko perheen voimin. Parilla tarralla voi ostaa viisi minuuttia ruokarauhaa, vink vink!

3. Nykytaiteilijan pikkukassi

Nykytaiteilijan pikkukassi on ollut mainio lahja kummilapselle. Tarhatavarat liikkuvat näppärästi pienemmillekin taiteen ystäville mitoitetussa hipster-uskottavassa kangaspussissa. PS. myös iPad sopii kassiin mukavasti.

Suhteet Ystävät ja perhe Suosittelen Höpsöä