Nälättääkö? Syö pankkiiri

errazuriz-occupy-pirje-mykkanen-lily-kuva.jpg

Näin kysytään ja kehotetaan taiteilija Sebastian Errazurizin suunnittelemassa taittotuolissa, joka muuntuu käden käänteessä istuimesta iskulausekyltiksi. New Yorkissa asuva taiteilija seurasi läheltä loppuvuodesta 2011 alkaneen protestiliikkeen Occupy Wall Streetin mielenilmauksia ja sai idean suunnitella käyttökelpoisen design-esineen sen pyrkimyksiä tukemaan. Välillä vallankumouksellistenkin pitää istua.

Jokaiseen tuoliin on maalattu protestoijien oikeasti käyttämä iskulause. Ne ovat myös taide-esineitä, jotka taiteilija toivoisi näkevänsä juuri sen varakkainta kansanosaa edustavan 1% vähemmistön kodeissa muistuttamassa, että lopuilla 99%:lla ei mene ihan yhtä hyvin. Wall Streetiltä Occupy-liike on levinnyt ympäri maailmaa, yksi leireistä sijaitsi vielä jokin aikaa sitten aivan Kiasman naapurissa.

Occupy-tuolisarja on esillä Kiasman Camouflage-näyttelyssä 7.10. saakka. Sen seurana on kolme muuta Errazzurizin teosta, joiden aiheina ovat oopperalaulaja kiirastulessa, polkupyörän osien ja baarijakkaroiden outo liitto sekä kellot, jotka näyttävät miten aika kuluu, mutta eivät näytä itse aikaa.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Camouflage-näyttely Kiasmassa 15.6.2012–7.10.2012

Teokset: Sebastian Errazuriz, Occupy Chair: Hungry? Eat A Banker / Occupy Chair: Too Big To Fail Is Too Big To Allow, 2012. Kuvat: VTM/KKA, Pirje Mykkänen

Kulttuuri Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta