Onnellinen loppu?
Shanghain seuraavaksi korkein pilvenpiirtäjä nousemassa.
Yleensä kesällä on tapana lukea kevyttä hyvänmielen kirjallisuutta riippumatossa. Kuunnella laineiden liplatusta laiturilla. Ehkä käväistä parissa mukavassa kesänäyttelyssä.
Oma alkukesäni on edennyt hieman toisin, enkä ole vielä varma, onko se hyvä vai huono asia. Ensin luin David Mitchellin Pilvikartaston (Cloud Atlas). Lukukokemuksen jälkeen mieleeni jäi jyskyttämään kysymys ihmisten järkyttävästä ahneudesta.
Perheemme kesän ensimmäinen matkakohde oli rentouttavan saunamökin sijaan helteinen Shanghai. Koneen laskeuduttua meidät vastaanotti valtaisa saastepilvi. Ja toki myös ystäviemme erittäin mukava autonkuljettaja Yao. Pilvikartaston tapahtumat vilisivät jälleen mielessäni. Kirjassa tulevaisuuden Koreassa kloonit työskentelevät pikaruokaravintoloissa 19 tunnin työvuoroissa ja nukkuvat keinotekoista unta muutaman tunnin yössä. He saavat lähteä maanalaisesta työpaikastaan vasta 12 vuoden jälkeen. Heidän loppunsa ei tosin ole tässäkään vaiheessa onnellinen. Miten kaukana tämä työpäivän pituus ja elämäntapa on nykyisestä? Shanghain jättimäisissä valomainoksissa vilahtelevat kauniit ihmiset ja joulupukki. “Happy shopping” -toivotus tuntuu leijuvan ilmassa kaikkialla.
Tästä kaikesta huolimatta ostin Kiinasta kohta 4-vuotiaalle tyttärelleni edullisia tarroja ja Hello Kitty -syömäpuikot. Vaaleahiuksista tyttöä myös kuvattiin jatkuvasti ja etenkin monet kiinalaiset vanhukset halusivat koskettaa häntä. Huokaus. Tähänkö alistun?
Melko pian jet lagistä toivuttuani suuntasin kulkuni Helsingin taidemuseon Happy end? -näyttelyyn. Näyttelytekstissä kysytään, kulutammeko maapallon loppuun, ajaudummeko tuhoon ja väkivaltaan, käperrymmekö yksityiseen todellisuuteemme? Omantunnon pistos iskee taas, kun näyttelystä löytyy Jani Leinosen teos Hello Kittyn kuolema sarjasta Kapitalismin kuolema.
100 euron fiktiivinen seteli toimii lapsen leikissä salaattina.
Kävin eilen tyttäreni kanssa ostamassa itselleni lapsuuteni luokkatoverin Salla Simukan kirjan Punainen kuin veri. Reissun lopputulos oli se, että lapseni sai raivokohtauksen, kun en suostunut ostamaan hänelle vaaleanpunaista juomamukia tai vaaleanpunaisia lakanoita. Hän itki hysteerisesti koko matkan kotiin.
Happy end? -näyttelyssä voi ajatuksissaan valita joko optimistisen tai pessimistisen reitin tai yhdistellä niitä. Näyttelyoppaassa optimistisen tulevaisuuden näkymän mukaan ihonvärillä, sukupuolella, seksuaalisella suuntautumisella tai kansalaisuudella ei ole väliä ja teemme kulutuspäätökset todellisuuden, emme mielikuvien perusteella.
Tyttäreni kysyi illalla, voiko seuraavan päivän sateen poistaa toivomisen voimalla. Aina kannattaa yrittää, totesin. Pilvikartastossakin toivo elää: yksittäisen ihmisen valinnoilla on merkitystä.
Loppu (vaikka tänään sataa ja sateenvarjo jäi kotiin).
Maria Rantamaula