”Millainen työnjako teillä on?” kysyn Riitta Ikoselta Skypessä. Puhumme teossarjasta Eyes as Big as Plates, jota taiteilija on kolmen viime vuoden ajan tehnyt yhdessä norjalaisen valokuvaajan Karoline Hjorthin kanssa. Ikonen työskentelee parhaillaan New Yorkissa.

”No se on sellainen, että minä tuon rautalankaa, nitojan, jätesäkkejä ja joskus viskipullon, ja Karoline tuo yleensä pari kameraa.” 

Riitta Ikonen & Karoline Hjorth: Agnes I, sarjasta Eyes as Big as Plates, 2011 (Norja).

Kuulostaa mutkattomalta. Mutta olen ymmärtänyt, että tätä ennen on tapahtunut jo paljon. Ikonen ja Hjorth ovat etsineet ja tavanneet malleja, valinneet kuvauspaikan ja suunnitelleet huolella kuvan sommittelun. Ikonen on suunnitellut ja valmistanut kuvattavalle asusteita.

Asut ovatkin olennainen osa kuvia. Ikonen rakentaa oksista, lehdistä ja muista kasvinosista päähineitä ja kokonaisia pukuja, jotka monesti saavat mallin miltei sulautumaan maisemaan. 

Idea saattaa lähteä mallin henkilöhistoriasta, ja varsinkin alussa taiteilijoita innoittivat vanhat kansantarut. He halusivat kuvata vanhoja ihmisiä luonnonilmiöiden ruumiillistumina.

Kuten yllä: Agnes on kuvattu rantakielekkeellä Lounais-Norjassa. Hän on Norjan vanhin laskuvarjohypyn tehnyt nainen ja esiintyy kuvassa pohjoistuulena. Kuvausta varten odotettiin tuulista päivää. ”Agnesin ainoa pelko oli, lentääkö hän pienikokoisena tuulen mukaan.”

Puvustaminen on kuulunut Ikosen taiteeseen muutenkin kuin Eyes as Big as Plates -projektissa. Usein hän on poseerannut itse mallina. Kiasman näyttelyssäkin on kuvia, joissa hänet nähdään lumihiutaleeksi, linnuksi ja lehdeksi pukeutuneena.

Riitta Ikonen & Anja Schaffner: Lehti, 2007-2008.

Toisinaan asut toimivat osana performanssia. Kesän 2012 Camouflage-näyttelyn avajaisissa Ikonen esiintyi Kiasman pihalla muun muassa kantarellina ja silakkana. 

Ars Fennica -näyttelyssä päästään näkemään valokuvien lisäksi yksi tulevia kuvauksia varten valmistettu puku. Se on tehty kuusenkävyistä.

Eyes as Big as Plates -projektin kotisivu
Riitta Ikosen kotisivu

Ars Fennica 2014 -ehdokkaiden yhteisnäyttely Kiasmassa 7.2.–20.4.2014.
Tämä on Ars Fennica -ehdokkaita esittelevän blogisarjan osa 2/5.

Sarjan aiemmat osat
1/5: IC-98

”Mites, tarvitaanko mitään varoituksia?” joku kysyy. 

Ars Fennica -näyttelyn teokset eivät aiheuta migreeniä eivätkä järkytä väkivallalla. Ei taida olla tarvetta varoitusteksteille.

”No miten olis sellainen, että teos saattaa masentaa syvästi?” tarjoaa Patrik Söderlund, toinen IC-98-ryhmän taiteilijoista. Ehdotus herättää naurua.

On marraskuu 2013. Joukko Ars Fennica -ehdokkaita sekä museon ihmisiä on kokoontunut Kiasmaan. Käydään läpi tulevaan näyttelyyn liittyviä käytännön asioita: mitä teoksia keneltäkin taiteilijalta tulee mukaan, milloin niitä päästään ripustamaan, mitä rakenteita tarvitaan, millaisia tekstejä näyttelyyn tulee… 

IC-98: Abendland (II: The Place That Was Promised), 2013. HD-animaatio. Animointi: Markus Lepistö.

Tässä vaiheessa IC-98:n eli Patrik Söderlundin ja Visa Suonpään teoksesta puuttuu vielä puolet. Toinen puoli on esillä Turun taidemuseon Abendland-näyttelyssä, joka esittelee ryhmän taidetta 15 vuoden varrelta. 

Muutaman päivän kuluttua Turussa näen tummanpuhuvan animaation, jossa suuri puu käy läpi hitaita muutoksia. Se näyttää elävän symbioosissa perhosten kanssa. Mukaan lisätään vielä muurahaisia ja hämähäkkejä, mutta linnut lähtevät pois, Söderlund kertoo. Videossa on jotain outoa ja pahaenteistä. Tämä ei ole tervettä. Loppu jää katsojan tulkittavaksi. 

Tuskin teos masentaa, mutta se vetää mietteliääksi. Se näyttää vievän johonkin tulevaisuuteen tai vaihtoehtoiseen maailmaan, jollaisessa en haluaisi olla mukana. Mutta eipä tarvitsekaan – tässä maailmassa ei ihmistä enää ole. 

Kiasman näyttelyyn tulee puuanimaation lisäksi toinen video. Siinä avautuu näkymä puun luota katsojan suuntaan. Max Savikangas tekee musiikkia kontrabassolle ja elektroniikalle. Syntyy kokonaisvaltainen kuva- ja äänitila, jonka keskellä katsoja on. 

Patrik Söderlund (vas.) ja Visa Suonpää Kiasmassa. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen.
Wikimedia Commons CC-BY-SA 3.0

IC-98 on tehnyt julkaisuja, piirroksia, installaatioita ja viime vuosina erityisesti animaatioita. Ehkä olet nähnyt niitä. Olet seurannut, miten Pinellan talo rappeutuu Aurajoen vastarannalla, miten hylkytavarasta kyhätyt mastot nousevat näkyviin aaltojen takaa tai miten ilmalaivat lipuvat yli metsäaukean.

Kaikki tapahtuu verkkaisesti. Syntyy tunne reaaliajasta, jonka kulkuun ei voi vaikuttaa.

Animaatiot ovat yhdistelmä käsityötä ja digitaalista kuvankäsittelyä. Ne perustuvat lyijykynäpiirroksiin, jotka on yhdistetty toisiinsa ja animoitu tietokoneella. Söderlund kertoo, että taiteilijat hakevat piirrosten pohjaksi kuvamateriaalia esimerkiksi valokuvaamalla, netistä ja arkistoista.

Teosten tunnelma on meditatiivinen, ja museossa ihmiset viipyvät niiden ääressä kauan. Ehkä he odottavat käännettä tai loppuratkaisua. Sitä ei tule. Niin kuin ei elämässä yleensäkään.

IC-98:n kotisivu

Ars Fennica 2014 -ehdokkaiden yhteisnäyttely Kiasmassa 7.2.–20.4.2014.
Tämä on Ars Fennica -ehdokkaita esittelevän blogisarjan osa 1/5.