Tutkijat monsterin jäljillä

Päiväkoti Arlan ryhmä saapuu Kiasmaan. Kun alkumuodollisuudet on hoidettu, huomioliivit ja haalarit riisuttu ja monsterinkuvalla koristetut pääsylipputarrat jaettu, alkaa Kiasma-monsterin kierros.

140115-2475.jpg

Aulan suuren rampin yläpäässä 4–5-vuotiaiden ryhmä kohtaa valkoiseen, vähän maalitahraiseen takkiin pukeutuneen Tutkijan. Tutkija kertoo, että Kiasma on hänen työpaikkansa. ”Me ollaan päiväkodista”, ilmoittaa Edith vastavuoroisesti. 

Tutkija paljastaa selvittävänsä taiteen arvoitusta. Häntä kiinnostavat erityisesti pienet värikkäät pisteet, joita joku on jättänyt Kiasman lattioille. Niiden tekijäksi hän epäilee monsteria. Täplät ovat vaikeasti havaittavia, mutta Arlan tutkijaryhmä ottaa haasteen vastaan. 

”Jos mul olis mikroskooppi ja taskulamppu, mä näkisin ne pisteet”, Aatu uskoo. Mutta tänään tutkimusvälineinä ovatkin paljaat silmät. 

Tutkija johdattaa joukon näyttelysaliin tekemään havaintoja, sillä hän tuntee talon parhaiten. Hän arvelee olleensa Kiasmassa ainakin sata kertaa. 

”Tää on mun eka kerta”, kuuluu parijonosta. 
”Tää on mun kakkonen kerta.”

140115-2665_0.jpg

Kun päästään saliin, alkaa tapahtua. 

”Me löydettiin pisteitä!” 
”Mä löysin läiskän!” 

Lattioista löytyy monenlaista muutakin – tahroja, reikiä, proppuja ­– ja yksi taideteos. Vaikka taide on toisinaan vaikeasti havaittavaa, tarkat tutkijat huomaavat kiiltävän alueen lattiassa. Tämä taideteos on siitä erikoinen, että sen päälle saa astua. Teokseen mahtuu koko 15 hengen tutkijaryhmä. 

140115-2561.jpg

Mutta kuka on voinut auttaa taiteilijaa tekemään tällaisen teoksen? Ei, se ei ole Tutkija eikä Kiasman opas. Paljastuu, että se on siivooja. 

Tutkija kutsuu ryhmän työhuoneeseensa. Siellä kerrataan tähänastiset tutkimustulokset. On katseltu ja keskusteltu, on löydetty monsterin jälkiä ja taideteoksia. Tutkija näyttää monsterista tehtyä pienoismallia. Tältä hän arvelee sen näyttävän.

On aika päästää nuorten tutkijoiden ryhmä jatkamaan työskentelyä omatoimisesti. Ryhmän ohjaajat Pia, Erica ja Christina kutsutaan esiin. Onkohan heillä tutkijantaitoja? ”Eiiii…”, ryhmä epäilee. Mutta kyllä he varmasti oppivat. Opettajille annetaan mukaan ideoita ja vihjeitä siitä, mihin teoksiin kannattaa tutustua ja mihin asioihin kiinnittää huomiota. Kierroksen lopun voi muokata ryhmän tarpeiden mukaan.

140115-2676.jpg

Ryhmä löytää lisää jälkiä. Niitä seuraamalla päädytään ihmettelemään suurta, mörisevää valasta ja pohtimaan kysymystä, miltä tuntuisi olla näkymätön. Kierros päättyy värikkäiden nauhojen viidakkoon, josta ryhmä kävelee läpi yhtenä joukkona. Miltä se tuntui? 

”Kutitti!” 
”Näkyi värejä.”
”Oli kuin olisi autopesussa.”

 

Kiasma-monsterin kierros päiväkotiryhmille
Lähde Kiasma-monsterin jäljille omatoimisesti

Kuvat: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Kulttuuri Suosittelen

Videotaide – Noin kolme (tyhmää) kysymystä

kiasma_hits_view_pvirtanen.jpg

Kiasma Hits -kokoelmanäyttelyssä pyörii tutunoloinen videoteos. Jep, ja toinenkin! Näin ne parisen vuotta sitten barcelonalaisessa taidemuseossa. Soivatkohan Ange Leccian meri ja Cristina Lucasin Puhu tismalleen samoilta tallenteilta? Mieleen tulee pari muutakin kysymystä, joten parasta kääntyä asiantuntijan puoleen – puheenvuoron saa Kiasman amanuenssi Leevi Haapala (LH).

1. Montako kopiota videoteoksista pyörii maailmalla, eli voiko videotaiteilija monistaa saman teoksen vaikkapa sadalle eri museolle?

LH: Yleensä taiteilijat tekevät videoinstallaatioita 1-3 kappaletta, joskus jopa 6 editiota samasta teoksesta. Lisäksi taiteilijalle jää yksi kopio itselleen. Sen hän voi halutessaan myydä viimeisenä. Jotkut taiteilijat tekevät samasta videomateriaalista pidemmän elokuvaversion, joka on tarkoitettu esitettäväksi kankaalla videofestivaaleilla tai osana screening-esitystä.

2. Ange Leccian teos oli pistetty esille varsin erilaiseen tilaan nähdessäni sen aikaisemmin. Saako videotaideteoksen toistaa matkatelevisiosta, jos jättikangasta ei ole saatavilla?

LH: Videoteosten tekniikka ei ole vapaasti päätettävissä. Teoksen hankintavaiheessa taiteilija tekee ripustussuunitelman teokselle, josta käy ilmi esitetäänkö teos monitorilta, laajakulmanäytöltä vai projisointina. Lisäksi siinä kerrotaan tilan valaistuksesta, huoneen värityksestä, äänen voimakkuudesta ja mahdollisista teokseen kuuluvista esineistä ja jopa katsojille tarkoitetuista penkeistä. Toisinaan esitysohjeena toimii ensimmäinen esityskerta museossa, jolloin taiteilija on paikalla asentamassa teosta. Tällöin museon henkilökunta auttaa ohjeiden laadinnassa ja teknisten ratkaisujen löytymisessä. Toisinaan taiteilijat antavat hyvin väljät ohjeet, jolloin esitystilanne muokkautuu näyttelyn, esityspaikan ja saatavilla olevan tekniikan mukaan.

3. Kuinka videotaidetta säilytetään kokoelmissa? Miten esimerkiksi VHS-aikakauden videota varjellaan ja saako sen vaikkapa digitoida (onko kyseessä sen jälkeen enää sama teos)?

LH: Taiteilija tai galleria toimittaa teoksen parhaassa mahdollisessa muodossa museolle joko digitaalisena nauhana tai tiedostona. Teostiedostosta otetaan digitaalinen varmuuskopio pitkäaikaissäilytykseen. Lisäksi siitä tehdään kevyempi näyttökopio, jota museon henkilökunta ja tutkijat voivat katsella mediataidetietokannasta. Sinne tallennetaan myös tekijä- ja teostiedot. Hankintavaiheessa tehdään tekijänoikeudellinen sopimus, jossa sovitaan, että teosta voidaan myös kopioida uusiin tuleviin formaatteihin. Esitystilanteessa pyritään noudattamaan alkuperäistä esitystapaa. VHS-kaseteista on jo luovuttu ja teokset esitetään mediasoittimilla. Toki eri aikojen monitoreja ja esityskalustoa pyritään pitämään kunnossa. Joissakin teoksissa esitystapa on osa teoksen sisältöä.

Kiasma hits -Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

PS. Jos ja kun mieleenne hiipii vielä lisää kysyttävää, kommenttikenttä löytyy tuosta alapuolelta.

Kulttuuri Suosittelen Höpsöä