Noin yksi tuhannesosa Jan Fabren teoksesta Lentävä kukko. Kuva: Suomen Kansallisgalleria.

Joskus on vain pakko piirtää, täyttää tyhjyys piripintaan. Piirtäminen on aina myös fyysinen suoritus, ja etenkin silloin, kun kyse on suuresta pinnasta. Belgialaisen kuvataiteilijan ja teatteriohjaajan Jan Fabren tapauksessa piirtämisestä tulee aina myös esitys, vaikka sillä ei silminnäkijöitä olisikaan: “My theatre is what my drawing will cease to be and my drawing is what my theatre will become”, sanoo hän.

1980-luvulla Fabre käytti välineenään tuikitavallista kuulakärkikynää, jota moni taiteilija ei välineekseen huolisi sen kuivan ja monotonisen jäljen vuoksi. Teoksessaan The Bic-Art Room (1981) Fabre sulkeutui Belgian Leidenissa galleriatilaan 72 tunnin ajaksi ja piirsi denimin sinisellä musteella kaikille mahdollisille pinnoille: seiniin, lattiaan, vaatteisiin ja omaan ihoonsa. Monin tavoin vaativampi projekti toteutui vuonna 1991, jolloin Fabre työryhmineen peitti piirtämällä kokonaisen linnan ulkopinnat Mechelinissä Belgiassa. Peitettävää pintaa oli yli 3000 neliömetriä ja aikaa kului runsaat kolme kuukautta.

Paraikaa Helsingin Taidehallissa voi, osana Kiasma Goes Taidehalli –näyttelyä, upottaa silmänsä Jan Fabren suureen sinipintaiseen teokseen Lentävä kukko (1987). Se oli mukana Fabren näyttelyssä Nykytaiteen museossa Ateneum-rakennuksessa vuonna 1992. Teoksessa kuulakärkikynän viivoin kirjottu satiinipinta vertautuu iltahämärän intensiiviseen siniseen hetkeen. Yli 120 neliömetrin kokoisessa teoksessa kuivamustekynän standardisininen on tuottanut yllättävän paljon vaihtelevia sävyjä, vaaleampia ja tummempia alueita. Pinta on kuin tilkutettu piirtämisrituaalista kertovien innon ja väsymyksen hetkin, tuoreen ja jo ehtyvämmän musteen jäljin. Muodoltaan suurta esirippua muistuttava teos sopii hyvin Fabren mahtipontiseen dramatiikan tajuun.

Jan Fabren lyhyeen Suomi-historiaan kuuluu vuonna 1985 Vanhalla Ylioppilastalolla nähty esitys The Power of Theatrical Madness. Sen esiintyjäkaartiin kuului myös eläviä sammakoita. Seuraavana vuonna teoksesta julkaistiin kirja, jossa oli Fabren piirustusten lisäksi Robert Mapplethorpen Antwerpenin esityksestä ottamia valokuvia. Alastomana tanssivat kruunupääprinssit kuuluvat tämän Fabren klassikkoesityksen ikonisimpiin pysäytyskuviin. Vastaavalla tavalla mieleen etsautui morsiuspukuun puetun esiintyjän koreografia elävien tarantellojen kanssa Kiasma-teatterissa vuonna 2000. Se oli osa Jan Fabren kolmen sooloesityksen sarjaa. Fabrella on aina ollut kyky ja halu hätkäyttää, niin kuvin kuin teoin.

Jari-Pekka Vanhala

Näyttely Kiasma Goes Taidehalli on avoinna 16.11.saakka.