Kutina jota ei yllä raapimaan on inhottava ilmiö, suorastaan raastava kokemus. Joskus vastaava kutina voi iskeä myös tajuntaan. En tarkoita kuitenkaan huumeriippuvuutta, vaan ovelasti viritettyä taide-elämystä.

Muutama vuosi sitten mieltäni pääsi kutittelemaan melkoisesti Mike Kelleyn teos Lumpenprole Wienin mumok-museossa. Teos koostuu lattialla lepäävästä laajasta huovasta/matosta, jonka alla on epäilyttävän näköisiä kohoumia. Kysymys ”mitähän tuolla alla oikein on?” saa vastauksen teoslapusta: Täytettyjä eläimiä. Tässä vaiheessa olisin halunnut kurkistaa tekstiilin alle, että ihanko oikeasti? Ehkä taiteilija on vain kuullut vitsin kokolattiamaton alle jääneestä hamsterista ja pitää hauskaa katsojien kustannuksella…

Kiasman Tosi kyseessä -näyttelyssä on samankaltainen katsojaa (tai paremminkin kokijaa) härnäävä teos. Kyseessä on Mikko Kuoringin teos Unioni. Teos koostuu EU-maiden lipuista, jotka on kudottu yhdeksi pötköksi mattoon. Lippuja ei kuitenkaan voi nähdä, sillä matto on kääritty rullalle ja lepää huolettoman näköisesti näyttelytilan seinää vasten. Kuin siivouspäivänä konsanaan, matkalla matonkopistelutelineelle. Arvatkaa tekisikö taas mieli kurkistaa teoksen sisään?

Joskus pieni kutittelu on tehokkaampi kuin perinteinen taidetyrmäys.

Mikko Kuoringin teoskuva: VTM/KKA, Pirje Mykkänen