Kesä kokoelmissa

stigzelius-de cock.jpg

Julia de Cock-Stigzelius, ”Kesäpäivä Normandiassa” (1879)

Katselin Kansallisgallerian kokoelmatietokannasta teoksia hakusanalla ”kesä”.

Ei ehkä pitäisi yllättyä, mutta vaikuttaa siltä, että ainakin valokuvatuista teoksista selkeimmin kesäfiilistä tuottavat ovat maalauksia, jotka kuuluvat Ateneumin kokoelmiin. Werner Holmbergin Maantie Hämeessä (Helteinen kesäpäivä) vuodelta 1860 suorastaan huokuu kesäpäivän lämpöä ja maantien tomua.

holmberg.jpgWerner Holmberg ”Maantie Hämeessä (Helteinen kesäpäivä)” (1860)

Olof Arboreliuksen Kesäyö Bergslagenissa (1899) puolestaan on kuin valokuva mistä tahansa mökkirannasta juhannuksena.

arborelius.jpgOlof Arborelius, ”Kesäyö Bergslagenissa” (1899)

Toki Kiasmastakin löytyy kaunista kesämaisemaa, kuten vaikkapa Inari Krohnin Mäntyjä, kesätaivasta (1974).

krohn.jpgInari Krohn, ”Mäntyjä, kesätaivasta” (1974)

Mutta eipä sille mitään mahda, että ainakin kesäisen tunnelmallisella maisemaosastolla Ateneum vetää määrällisesti pidemmän korren.

Pohjola.pngGunnar Pohjola, ”Kesä V” (1968)

Toisaalta Ateneumin ylevistä ja romanttisista painotuksista saa ehkä hiukan turhankin kliinisen kuvan kesästä. Niin hienoja ja tunnelmallisia kuin maalaukset ovatkin, niistä puuttuvat arkisemmat ja rosoisemmat kesäkokemukset, joita taas löytyy Kiasman kokoelmista. Esimerkkinä vaikka Kalervo Palsan Toissakesäinen muisto (1973), josta kokoelmatietokanta osaa kertoa:

”Mies ja nainen rakastelevat nurmikolla, vieressä pullo. Toinen mies (Palsa?) katsoo sivummalta.”

palsa.jpgKalervo Palsa, ”Toissakesäinen muisto” (1973)

Pidän kesäkuvausten molemmista puolista. Suomen suvi – ja sitä myöten Kansallisgallerian kokoelmat – tarvitsee kumpaakin. <3

Kulttuuri Suosittelen Höpsöä

Vastavärimeininkiä

jpblg1.png

Yksityiskohta Anu Tuomisen teoksesta Piha. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Moni Kiasman Kimpassa-näyttelyn 16 tekijästä kokeili itselleen uutta tekemisen tapaa tai materiaalia. Esimerkiksi pitkään tekstiilisuunnittelijana toiminut Erja Hirvi toteutti ideansa maalaamalla suurille pinnoille. Työrupeaman tuloksena syntyi parikymmentä energistä kuvaa, joista Kiasman seinälle sommiteltiin kahdeksan maalauksen kokonaisuus.  Maalaustensa materiaalina Hirvi käytti rautakaupasta ja rakennuksilta tutumpia materiaaleja, vesipetsiä ja koivuvaneria. Käyttämissään petsiväreissä – punaista, vihreää ja mustaa – häntä kiinnosti erityisesti niiden ”perusvärimeininki”.

Ekspressiiviseen maalaamiseen verrattuna Hirven koulutukseen ja työhön kuuluva painokankaiden suunnittelutyö on luonteeltaan kurinalaisempaa: ”Tämä [maalaaminen] on pikemminkin jotain muuta, jotain vapauttavaa. Parhaat tulokset syntyvät rennosti, kun ei yritä liikaa. Suunnittelu on organisoidumpaa. Siinä täytyy pitää koko ajan mielessä esimerkiksi se, miten kuvio asettuu kankaalle ja jatkuu tästä ylös ja alas, millainen rytmi siitä muodostuu”, kertoo Hirvi näyttelyjulkaisun tekstissä. Näyttelyyn livahti mukaan sattumalta myös Erja Hirven Marimekolle vuonna 2002 suunnittelemaa Mojave-kangasta. Siitä on ommeltu Etelä-Koreassa, paikallisen sotilasunivormun malliin, Aamu Songin ja Johan Olinin ”Maailman mekot”-mallistoon kuuluva viheriänruskea housupuku.

jpblg2.png

Osa Tiina Mielosen maalaussarjasta Maassa, vedessä ja ilmassa. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen.

Toisen Kimpassa-näyttelyssä mukana olevista maalaussarjoista teki taidemaalari Tiina Mielonen. Teknisesti hän pysytteli omimmalla alueellaan, mutta maalausten aiheen valintatapa oli uutta. Mielonen näet pyysi näyttelyyn osallistuvia kollegoitaan lähettämään hänelle sellaisen kuvan, joka on ollut heille innoituksen lähteenä. Näiden ”kantakuvien” pohjalta Mielonen toteutti sarjan pehmeistä värialueista muodostuvia maalauksia. Niiden perusväreinä ovat jäänsininen ja valkoinen eri sävyissään sekä aavistus tummaa punaista.

Väriopillisia havaintoja on nähtävissä myös Anu Tuomisen installaatiossa, jossa sadoista pyykkipojista koottu spektri kaartaa halki Kiasman aulan ilmatilan. Tämän sateenkaaren toisessa päässä on varsinainen väriaarre: ikivihreä kasvihuone. Vastavärinä naapurisalissa hohtelee Hanna Vihriälän yltäkylläisen karkkiruusun punaiset eri sävyissään aina vaaleasta vadelmasta veren tummaan rubiiniin. Varsinaisen värikylvyn näyttelyssä tarjoaa kolmen kimpassa teoksensa suunnitelleet Aino-Maija Metsola, Noora Niinikoski ja Sami Ruotsalainen. Muotikuvien malliin poseeratuissa muotokuvissa, jotka kuvasi valokuvataiteilija Kira Gluschkoff, on niin vahva värimaailma, että niiden edessä voi vaikka lämmitellä kesän kylmimpinä päivinä.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Kulttuuri Suosittelen