Rakettitaidetta
Kiasmassa esillä olevat Mika Taanilan ja Erkki Kurenniemen näyttelyt esittelevät kaksi hyvin erilaista taiteilijapersoonaa, joiden tekemisiä yhdistää kiinnostus teknologiaan ja tieteeseen, aina pienistä roboteista valtaviin ydinreaktoreihin. Usein tiede näyttäytyy taiteen kontekstissa utopiana tai dystopiana – koneisiin, laitteisiin ja energian tuotantotapoihin liittyvinä unelmina tai uhkakuvina ihmisen kyvyistä hallita luomaansa teknologiaa.
“Plane Landing”, 2008 (Paris). Courtesy of and taken by the artist © Aleksandra Mir 2008
Antoisaa aihetta on käsitelty nykytaiteessa monin tavoin, myös huumorilla, mutta ei kuitenkaan ihan hampaattomalla. Tieteestä kiinnostunut taiteilija Alexandra Mir on toteuttanut mm. esitysveistosprojektin ”Laskeutuva lentokone”. Se on luonnollisen kokoinen, heliumilla täytettävä matkustajakone. Sitä ei ole kuitenkaan tarkoitettu lentämään, vaan leijumaan hieman maanpinnan yläpuolella. Taiteilijan omin sanoin kyseessä on ”veistos suihkukoneesta jatkuvassa laskeutumisen tilassa.”
Suuruudenhullulta vappupallolta näyttävä teos on ollut laskeutumassa vuosien myötä eri Euroopan kaupungeissa. Taiteilijan haaveena on saada lentokone laskeutumaan joskus tulevaisuudessa ”teollisen balettiesityksen” muodossa Wienin oopperan lavalle, Tsaikovskin Joutsenlammen sävelten soidessa. Mirin teoksella on, modernista mallistaan huolimatta, selkeä yhteys ilmailun historiasta tunnettuihin ilmalaivoihin. Niiden paluu taivaalle voi olla mahdollista: Wikipedian mukaan Ranskan postilaitos on taannoin pohtinut zeppelinien soveltuvuutta postin kuljetukseen.
“Gravity: The Eternal Countdown”, 2006. Photo Marcus Leith. © The Arts Catalyst.
Alexandra Mirin toteuttama toinen lentokulkupeli on 22 metrin korkuinen rakettiveistos Gravity: The Eternal Countdown. Se koottiin eri puolilta Englantia kerätystä romutavarasta ja rakennettiin vanhaan teollisuushalliin Lontoossa. Teoksen tilasi brittiläinen taideorganisaatio The Arts Catalyst, joka on erikoistunut tieteeseen kokeellisesti ja kriittisesti suuntautuneisiin taidehankkeisiin.
Näyttävä rakettirakenne, joka tuprutteli savua ikkuna-aukoistaan, koostui mm. teräksestä, lasikuidusta, traktorin renkaista ja teollisuustuulettimista. Materiaalien keruuseen kului viisi kuukautta, mutta valmis raketti seisoi lähtölaskennan tilassa vain kolmen päivän ajan. Teoksen olikin tarkoitus olla vain väliaikainen esitys. Tärkeää taiteilijalle oli, että raketin purkamisen jälkeen osat kierrätettiin ja niitä päätyikin mm. tinakaivokseen, kaasuputkityömaalle ja Liverpoolin metron kunnossapitotöihin.
Koko homman taustalla oli Alexandra Mirin itseironinen asenne naistaiteilijasta miehisenä pidetyn huipputeknologian haltuun ottajana. Tämä käy hyvin ilmi raketin toteutuksesta kertovassa minidokumentissa, jonka ääniraitana kaikaa sopivan epävakavasti popklassikko What a Feeling. Sekä raketin että lentokoneen muodossa on myös ilmiselvää erektiivistä symboliikkaa, jota Mir käyttää tietoisena keskisormieleenä hänen töistään vaivautuneille.
Rakettiprojektiin liittyi myös seinäkalenteri (pdf), jonka kuvissa taiteilija poseeraa luontevasti romukasojen keskellä. Päiväkohtaisissa teksteissä kerrotaan lyhyin tietoiskuin avaruusmatkailun historiasta, erityisesti matkan varrella sattuneista erehdyksistä, epäonnistumisista, onnettomuuksista ja ihan vain silkasta huonosta tuurista: näinhän tieteen evoluutio tunnetusti etenee. Mika Taanila ja Erkki Kurenniemi olivat mukana keväällä Tanskassa näyttelyssä, jonka teemana oli juuri epäonnistuneiden ideoiden ja keksintöjen rooli ajattelun ja tieteen kehityksessä. Kiasmassa esillä olevaa Taanilan Olkiluodon ydinvoimalayksikön rakentamista seuraavaa videoteosta katsoessa toivoo kylläkin, että tällä kertaa virheitä ei tehtäisi.
Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi