Saako masentunut elää?

Olen puolitoista vuotta käpertynyt peittooni ja lopettanut ystävieni kanssa yhteydenpidon. En ole koskenutkaan alkoholiin koko aikana, enkä käynyt baareissa. En hymyile kuin vain vahingossa miettiessäni vanhoja hyviä aikoja…
Niin varmaan.

Näin minun odotettaisiin eläneen elämääni, koska olenhan sairas.
Ensimmäiset kuukaudet aikalailla menikin noin, mutta sen jälkeen olen yrittänyt normalisoida elämääni. Ja se on saanut minut välillä tuntemaan ylpeyttä, että kykenen, mutta kolikon toinen puoli tuo voimakkaan häpeän tunteen.
Saanko minä virallisesti sairaana tehdä asioita, joiden pitäisi olla vain normaaleiden ihmisten oikeus?

Järki sanoo kyllä hemmetissä, mutta silti jossain takaraivossa koputtelee huoli ja häpeä mitä muut ajattelevat kun käyn ulkona ystävien kanssa, käyn messuilla tai vaikka vain shoppailemassa. Harvempi ymmärtää mitä se minulta vaatii mennä julkiselle paikalle ja vielä paikkaan joka on täynnä ihmisiä. Alkoholi joskus helpottaa tilannetta, mutta oikeastaan joka kerta olen ahdistunut ja haluan paeta paikalta, välillä niin teenkin. Mutta näkyykö se muille, ei. Osa minun pelkojani on, että muut huomaavat pahan oloni ja sairauteni, joten olen hyvä piilottamaan sen muilta. Mutta koska peitän sen niin hyvin nousee ihmisille mieleen olenko edes sairas. Jopa hoitohenkilökunta on vähätellyt minun sairautta koska en voi näyttää sitä ulos päin.
Jos en pitäisi tätä naamiota ahdistuisin vielä enemmän. Joten minulla on aina siististi meikit ja hiukset sekä siistit vaatteet tuomassa omanlaistaan turvaa. Onko se niin väärin? Ei ole, mutta minun pieni pääni sanoo kumminkin että se on.

Hämmentävää, ärsyttävää sekä turhauttavaa kun huomaa murehtivansa turhaan asioista. Olen aina ollut sosiaalinen ja menevä. Nyt minun on harjoiteltava kestämään sosiaalisesti haastavia tilanteita. Vaikka kuinka ahdistaisi olla leffateatterissa tytön kanssa, niin minä istun siellä ahdistuneena koska se on normaalia. Mitä enemmän näitä tilanteita käyn läpi, sen helpompaa ne ovat.

Päivitän myös someen kuulumisiani, joka tietenkin antaa täysin eri kuvan minun olosta ja kuulumisista. Hymyilen kuvissa ja olen erilaisissa paikoissa käymässä, mutta samalla minulla on keskivaikea masennus kausi meneillään sekä ahdistuneisuutta. Teenkö väärin, kun päivitän someen kaunistellun kuvan itsestäni ja elämästäni? Olisiko minun parempi näyttää todellinen oloni ja tilanteeni? Ahdistuisin vain enemmän, jos joutuisin sielläkin katselemaan huonovointista, masentunutta minua.

Käyn näitä asioita nyt mielessäni, koska olin ulkona viikonloppuna. Ja minulla oli todella hauskaa ja tunsin itseni onnelliseksi. Minulla oli mahtavaa seuraa. En miettinyt kertaakaan sairauttani tai arkeani. Yritän pitää kaiken sen hyvänä asiana. Vaikka kaikki oli taas arjessa odottamassa minua.