Suskin viikko 1.

Onnistumisia, onnea ja häpeää.

11.9 107,5kg

16.11 105,6kg

Viikkotulos: -1,9kg

Huh! Viimeviikolla on laitettu läski liikkumaan. En oikein löydä tästä kropasta semmoista kohtaa mihin ei olisi sattunut. Olen joskus kuullut, että pitäisi aloittaa kevyesti ja varovasti, mutta se nyt ei ole ihan minua varten. Pylly edellä puuhun.

Sunnuntaina 8.11.katsottiin kirjaimellisesti peiliin, kuvat haastetta varten otettu. Paino sanottu ääneen, tästä se alkaa. Päivistä ehdottomasti henkisesti yksi raskaimmista. Sunnuntaina preppasin ateriat kuosiin ja fiilis haasteen aloittamiseen nousee entisestään. Täytyy erikseen vielä mainita, että tässä haasteessa ei ole kyllä ruuasta pulaa. Saa syödä todella, todella paljon.

Työni on istumatyötä, joten fyysistä rasitusta ei tule ollenkaan. Tämä lisää paineita ja halua liikkumiselle. Päivittäinen hyötyliikunta jää vähäiselle, jos on 8-14 tuntia päivässä töissä. Onneksi hätä ei ole tämännäköinen. Omistan kuntopyörän ja olenkin ottanunut tavaksi polkea sitä aamuin ennen töitä ja illalla ennen nukkumaan menoa. Menee aika kivasti sarjoja katellen. Ei sillä, että löysäilis. Hiki irtoo nätisti.

Maanantaina kuntopyörää 20min heti aamusta ja tiistaina hyvän flown ansiota tyhjään vatsaan 30min. Tiistaina menin töiden jälkeen salille.Tämä salikerta poikkesi kaikista muista elämäni salikerroista. Oletko koskaan tuntenut salihäpeää? Minä tunsin sitä ensimäistä kertaa elämässäni. Todella raskas ressu ja euforinen olo ei saavuttanut.

Keskiviikko ja selkätreeni! Selkätreeni on mun lemppari ja siitä tulee aina hyvä onnistunut olo. Tämä onnistumisen tunne tuli todella tarpeeseen tiistain pahan olo jälkeen. Torstaina vapaapäivä ja aika pyhitetty ystäville. Tosin käytiin 4,5 kilometrin kävelyllä ja heti perään salilla. Mikäs sen paremapaa kuin yhdistää ystävät ja harrastukset? On rikkautta, että ystävät tukevat muutoksessa ja pitävät liikunnasta. Yhdessä on kivempi liikkua, vaikkakin joskus yksin treenaaminen on ihan paikallaan.

Aina muistutetaan kuuntelemaan kroppaa. Oman kropan tunteminen on tärkeetä ja omalla tavallaan täytyy pystyä himmailemaan, silloin kuin keho sitä vaatii. Siksi perjantaina oli lepopäivä. Äitin kanssa palauttavalle avantouinnille, tosin ei täällä jäitä ole, mutta avantokausi on käynnissä. Kolmatta vuotta kylmän veden ystävänä ja loppua ei näy. Avantouinnissa on paljon todistettuja terveyshyötyjä ja palautumisen kannalta ihan ykkösjuttu. Saiskohan ton Ronja joskus mukaan? ;)

Lauantaina kävin suorittamassa viikon viimeisen treenin ja siihen päälle kävimme avopuolisoni kanssa uimassa. Hutasten 1000m sammakkoa ja en edes hikoillut. Olo oli mieletön, urheilu on niin siistiä! Ja eikö raamatussakin sanota, että sunnuntai on pyhitetty levolle? Vajaa vitosen reipas kävelylenkki tuli kuitenkin heitettyä. Ei tässä muutenkaan raamatun säännöissä eletä.

Ruoat maistuvat todella hyvin ja ainakin ensimmäisen viikon osalta on ollut todella helppoa. Mielitekoja on, mutta ei kuitenkaan mitään ylitsepääsemättömiä. Olo on viime viikkoihin nähden todella paljon virkeämpi ja motivaatio tekemiseen on korkealla. Innolla odotan mitä seuraavat viikot tuo tullessaan.

// Suski