Luopumisen tuskasta: Tapaus rahapussi

Joskus asioista on niin kovin vaikea luopua. Tai siis ei joskus, aina. Kiinnyn niin kovasti aina asioihin, tavaroihin ja vaatteisiin. Ne ovat osa minua, osa muistojani. Ehkä pelkään, että jos laitan pois sen paidan, jota käytin Lallintalolla vuonna 1995, niin koko nuoruus katoaa.

Mutta joskus, tai ehkä useamminkin, olisi kaikin puolin järkevää osata luopua. Niin kuin esimerkiksi rikkinäisestä rahapussista. Siinä vaiheessa, kun lokeroita on joutunut teippaamaan ja kolikko-osio pysyy kiinni ainoastaan kumilenkillä, on aika tullut.

Minä niin muistan, kun ostin tämän rahapussin Sodankylän KenkäBootsista kymmenisen vuotta sitten. Olin jo pitkään etsinyt täydellistä rahapussia ja kas, siinä se oli! Se hetki oli kaunis. Rahapussiin on vuosien varrella kertynyt paljon muistoja, paljon kanta-asiakaskortteja (osa liikkeistä lienee jo kadonneita)ja muistilappuja (minun on myös vaikea heittää kuitteja pois. Mitä jos yhtäkkiä haluankin tietää, mistä olen ostanut jonkun tuikkukipon ja mitä se on maksanut? Eihän sitä mistään saa selville, jos on heittänyt kuitin pois!).

Suurin syy tähän rahapussin tekohengitykseen kuitenkin lienee se, etten ole löytänyt vielä tarpeeksi hyvää rahapussia. Väliaikaiseksi ratkaisuksi olen virittänyt Marimekon pussukan ja ystävältäni lahjaksi saadun nuppikukkaron. Mutta ei näissä voi kantaa mukanaan lasten valokuvia. Eikä tähän komboon saa tungettua mukaan kivasti kaikkia tarpeellisia kortteja (siis kaikkihan ne ovat tarpeellisia, koskaan ei voi tietää, milloin tarvitsen Readingin kirjastokorttia!)

Toiseksi fiksuksi vaihtoehdoksi hankin itselleni I love me -messuilta Reyformin nahkaisen pikkulaukun. Ihana ja puhelinkin kulkee mukana.

Mutta eipä tämäkään korvaa kokonaista rahapussia (tai korvaisi, jos ei olisi niitä kymmeniä tarpeellisia kortteja). Että mistä rahapussi? Onko kenelläkään loistoideoita? Missä piilee parhaat pussukat? Toinen vaihtoehto lienee ”ylimääräisistä” korteista luopuminen, mutta siihen en ole vielä likimainkaan valmis.