Olen tyylini kanssa ollut ehkä aina hieman hakoteillä. Nuorempana minulla oli päällä, tätiäni lainaten, ”kaikkea vanhaa roinaa”. Nykyään minulla on tapana pitää siitä, mistä muutkin pitävät. Sen lisäksi ostan paljon asioita siksi, että ne saa sillä hetkellä edullisesti. Haluaisin niin kovasti olla cool. Mutta sitä harvemmin saavutetaan ostamalla aletunikoita lähikaupasta, jossa mummunikin käy.

Tässä lähiaikoina olen alkanut pohtimaan sitä, mistä minä pidän, niin sisustuksessa kuin vaatteissakin. Vai onko todella niin, että tärkein arvo minulle on se, että muutkin pitävät siitä. Voiko siitä päästä eroon? Ja täytyykö siitä päästä eroon? Blogien seuraamisen aloittamisen jälkeen olen huomannut kaupassa hypistellessäni jotain tuotetta miettiväni, että ostaisiko se ja se blogisti tämän kotiinsa, sen sijaan, että miettisin, pidänkö minä itse siitä.

Tänään tuli postista jotain, mistä pidän. Niin ja Aamukahvilla blogin Henriikka taitaa tykätä myös. Ilman kyseisen blogin lukemista en kenties ikinä olisi alkanut pitämään Piia Hännisen vaatteista. Marimekon tossut ostin alesta. Kun sai halvalla. Mutta kyllä minä silti niistäkin pidän. Ray-Banit ovat isäni vanhat, jo monta vuotta kesäpäiviini kuuluneet. Tähän vielä Uuden kuun Emilian suosimat Please jeanssit, niin asu on valmis. Näistä minä tykkään ehkä ihan oikeastikin.