Äitiysloman viimeisen päivän pohdinnat
Tänään on mun äitiysloman viimeinen päivä. Itkettää. En ole jotenkin yhtään valmis luopumaan tästä vauvavuodesta, joka vääjäämättä lähenee loppuaan. Äitiysloman loppuminen konkretisoi sitä, että pian on vauvavuosikin taputeltu. Nyt jos koskaan haluaisin ajan pysähtyvän ja haluaisin viipyä tässä hetkessä vähän pidempään. Ei mun pienestä voi olla silmänräpäyksessä kasvanut jo iso poika! Taas siinä kuitenkin niin kävi. Kolmen isomman kohdalla olen havahtunut ihan samanlaiseen ajatukseen, että se oli kuin ohikiitävä hetki ja heistä kasvoi isoja.
Olin etukäteen piirtänyt mielessäni tietynlaisen kuvan siitä miten äitiyslomani käytän. Olin ajatellut, että nautin kahdenkeskisestä ajasta vauvan kanssa päivisin kun muu perhe on koulussa. Käperrytään omaan kuplaamme ja otetaan ilo irti siitä, että saadaan olla rauhassa, lähekkäin, ilman kiirettä ja aikatauluja. Sen lisäksi suunnittelin kuinka kävisimme perhekerhossa, kahviloissa, kierrettäisiin kirppareilla, tavattaisiin kavereita ja nähtäisiin paljon sukulaisia. Surin sitä, että mies ei opiskeluistaan oikein voisi pitää isyyslomaa ja hän ehtisi olla vauvan kanssa vain iltaisin ja viikonloppuisin. Oikeastaan yhtään mikään ei kuitenkaan lopulta mennyt suunnitelmien mukaan.
Ihan alkuun ensimmäiset pari viikkoa synnytyksen jälkeen meni toipuessa. Synnytys oli nopea ja sen jälkeen olin ihan erinomaisessa kunnossa, mutta muutaman päivän päästä alkoi monenlaiset kurjat oireet; väsytti, oli kuumeinen olo, olin turvoksissa, verenpaineet huiteli pilvissä, olin kaikinpuolin kipeä ja voimaton. Viikko synnytyksen jälkeen diagnosoitiin kohtutulehdus, johon sain lääkekuurin ja hitaasti, mutta varmasti olo lähti kohenemaan. Seuraavat kaksi viikkoa olivatkin sitten melkeinpä ne ainoat suunnitellunkaltaiset vauvakuplassa vietetyt hetket. Sen jälkeen iski korona ja poikkeustila ja yhtäkkiä me oltiinkin koko perhe kotona. Sen sijaan, että olisin nauttinut olosta sohvannurkassa, vauva tiukasti kainalossa, vietinkin päivät organisoimalla, opettamalla, laittamalla ruokaa jne. Ja koska korona, myös kaikki muut suunnitelmat sosiaalisen elämän ja kirppiskierrosten suhteen oli mennyttä. Pikkuhiljaa kaikesta tästä tuli uusi normaali, niinkuin monissa muissakin perheissä ja erilaiseen elämään tottui. Mutta kyllä se hetkittäin sapetti, että suunnitelmat meni metsään. Isot ristiäisetkin kutistui kastetilaisuuteen kirkossa, vain muutamien läheisten läsnäollessa.
Ja jos korona toi paljon kaikkea ikävää ja ei toivottua, niin yhden asian se kuitenkin pelasti. Miehen ammattikorkeakouluopinnot siirtyi jo koronatilanteen alkuvaiheessa etäopinnoiksi, joten hänen ja vauvan yhteinen aika lisääntyi huomattavasti. Usein he sylikkäin istuivat kuuntelemassa etäluentoa ja nauttivat toistensa seurasta. Ehtivät aina välillä luentojen välissä heittää pienen vaunulenkinkin. Siitä olen tosi kiitollinen, että he saivat tämän ajan yhdessä. Illan pari tuntia olisi ollut ihan liian vähän kauan kaivatun pienen ihmisen kanssa vietettäväksi.
Enkä halua kuitenkaan vaikuttaa epäkiitolliselta. Olen todella nauttinut pienen ihmisen kanssa vietetystä ajasta! Mikään ei ole parempaa kuin seurata vauvan kasvua, kehitystä, persoonallisuuden muodostumista ja uuden oppimisen riemua. Ollaan nautittu toisistamme, sylitelty, leikitty, käyty vaunulenkeillä, nautittu tietynlaisesta kiireettömyydestä, poikkeustilanteessakin. Päivääkään en tästä ajanjaksosta antaisi pois ja olen äärettömän kiitollinen hänestä (ja kaikista lapsistani, tietysti) ja hänen kanssaan vietetystä ajasta joka ikinen päivä.
Nyt tämä ajanjakso on joka tapauksessa loppu. Mikään ei kuitenkaan mitenkään radikaalisti muutu. Huomisesta lähtien olen hoitovapaalla. Tukiperhetyöhön on tauon jälkeen palattu ja lisäksi aion tehdä vähän keikkahommia lastensuojelun parissa. Tuntuu ihan mukavalta ajatukselta mennä välillä töihin, varsinkin kun luotan 100% siihen, että kotona pärjätään ilman minuakin. Isä-poika-tiimi pärjää ja ehkä jopa vähän nauttii kun saavat olla keskenään.
Tänään kuitenkin kaikesta huolimatta vähän itkettää, että äitiysloma on nyt vietetty. Nyyh.