Tervetuloa

Unelmointia parhaimmillaan

Tervetuloa kurkistamaan minun näköiseeni unelmointiin ja elämään! Vaikka blogin nimi viittaakin kovin herkästi pelkästään ruusunpunaisiin päiväuniin, hohtavanvalkoiseen sisustukseen tai pelkkään päivänpaisteeseen, joudut ehkä pettymään. Tai toivottavasti et joudu! Mutta minun unelmani hattarapilvien lisäksi ovat kyllä melko moninaisia, eikä aina ehkä vaikuta edes unelmilta. Elämänasenteeni on kuitenkin sellainen, että ihmisen pitää unelmoida ja haaveilla, tavoitella jotain ja pyrkiä jonnekin.

Jo hetken aikaa on ollut tunne, että pitäisi olla jokin kanava purkaa tätä päänsisäistä kaaosta ja loputonta tarvetta miettiä, pohtia ja analysoida asioita. Pohtiminen ja keskusteleminen ovat itselleni vähän kuin elintoimintoja, jotka tulevat tärkeysjärjestyksessä heti hengittämisen jälkeen. Tämä perin omituinen alkuvuosi on saanut aikaan päässäni melko massiivisen ajatustulvan, jota on pakko jäsentää jollain tavalla, nyt kun ihmisten kohtaaminenkin on jäänyt vähäiseksi. Tämä blogi toimikoon siis sellaisena loputtoman pohdinnan ajatushautomona.

Koska suurimmat unelmani liittyvät jokseenkin paljon perheeseeni, tulen varmasti avaamaan ajatuksiani, kaiken muun ohella, paljon juuri perhe-elämään liittyvistä aiheista. Hyvin pian tulen tänne ensitöikseni kuitenkin kertomaan kuka ja mikä minä oikein olen naisiani ja mistä kaikesta sitä ihminen voikaan unelmoida.

Tervetuloa mukaan unelmoimaan!

Perhe Oma elämä