Kevättä rinnassa?

Kuten alussa totesin, kirjoitan vain silloin kun se hyvältä tuntuu. Aika tuntuu vyöryvän eteenpäin, niin töissä kuin kotona. Mistä saisi lisätunteja päivään?

Ajan kulumisessa on hyvät ja huonot puolensa. Joinakin päivinä kiire tuntuu painavan päälle ja sitä toivoo, että ilta ei tulisi niin pian. Toisinaan taas odottaa vain että päivä kääntyisi huomiseen. Normaalia, luulisin. Ainakin näin ruuhkavuosien aikana.

Meillä tuli miehen kanssa helmikuussa 10 vuotta täyteen avioliiton auvoista aikaa. Hehheh. On tässä ollut omatkin myrskyt, joista voi aina ottaa vain oppia. Onko mitään järkeä mennä elämässä eteenpäin niin että katuisi sitä sun tätä. Yksi tärkeä asia, jonka olen oppinut näin kolmenkympin kynnyksellä on se, että epäonnistumisien kautta voi onnistua paremmin. Ainakin itselläni on vahva tunne siitä että asioilla on ollut tarkoitus tapahtua juuri niin kuin on pitänytkin. Jos vaan osaa katsoa asioita taaksepäin niin.

Naistenpäivänä tapahtui jotain, joka sai taas hetkeksi pysähtymään ja miettimään asioita. Mulla on ollut jo jonkin aikaa, noin muutaman viikon ajan rintakipuja ja rytmihäiriöitä, joiden takia oli pakko hakeutua lääkäriin. Lääkäri totesi oireiden olevan stressiperäisiä, ja että mun olisi aika miettiä mistä ne johtuivat.

Kyllähän mä tiesin, ihan vain siitä että olen tehnyt töitä, nukkunut huonosti ja en ole kuunnellut kehoani ja mieltäni. Ne tarvitsi rauhoittumista, omaa aikaa, riittävästi unta ja pysähtymistä niin miehen kuin lastenkin kanssa. Siskoni kävi meillä samalla viikolla ja juttelimme naiseudesta ja siitä, mitä hyvä elämä on. Tai oikeastaan, mistä hyvä, OMA elämä muodostuu. Helppoa, tekee vain mikä hyvältä tuntuu! Ei taida olla niin helppoa, kun soppaan heitetään vähäinen oma aika ja pienet lapset. Kun omaa aikaa on vähemmän, sitä miettii aika tarkkaankin että kuinka sen käyttää. Pyykkäänkö ja siivoanko, lähdenkö lenkille tai salille, tehdäänkö perheen kanssa jotain, annanko aikaa parisuhteelle, keskitynkö läsnäolevasti lapsiin, tai jotain muuta mitä on ajatellut jo ehkä pitkään tekevänsä. Kaikki tuntuu olevan tasapainottelua. Ja kun tasapaino horjuilee esimerkiksi huonon unenlaadun vuoksi, sitä alkaa miettiään kuinka saada taas kaikki balanssiin. Mutta kun ei mieti vaan puuskuttaa eteenpäin miettimättä henkistä hyvinvointiaan, alkavat oireet tuntua fyysisinä.

Päätin hemmotella itseäni, ihan heti. Näin kevään lähestyessä sitä alkaa taas miettimään enemmän kuontaloa ja omaa fressiyttään. Jouluvalot on heitetty kuikkaan, pääsiäinen väreineen lähestyy, kaikki pastillinsävyt viehättävät ja ”jälleen kesäkuntoon”- fiilis heräilee mielessä. Mulla on ollut pitkään käytössä lumenen tuotteita, ihan laidasta laitaan ja todennut ne hyviksi itselleni. Monet tuotteet ovat lähes kokonaan luonnollisia, ja tuoksut sopivan mietoja. Joskus tällaiset arjen hömpät tuntuvat niin hyviltä! Ja saa tuntuakin. Tällaista se naisena oleminen on, nautitaan niistä pienistä asioista meidän elämässä.

Olen alkanut ostamaan monet tuotteet mahdollisimman luonnollisina. Tietenkin suurin syy on se, että se on mielestäni  järkevää. Mutta täytyy todeta, että eco– tuotteet ovat myös todella hyvälaatuisia, tuoksu on niissä miellyttävä, ja tuotteiden saatavuus lähes kaikissa kaupoissa on monipuolista. Myöskään hinnat eivät ole juurikaan kalliimpia verrattuna muihin tuotteisiin.

Kun tulee tiettyyn ikään, uskon että moni alkaa miettimään elämäntilanteesta huolimatta omaa itseään enemmän. Nyt vallitsevana trendinä on tuntunut olevan eri ihmistyyppien tunnistaminen, omien tunnelukkojen purkaminen ja niistä avoimesti keskuteleminen. Ja se on hienoa! Kun sivistämme itseämme suvaitsevimmiksi, maailmasta tulee taatusti parempi paikka. Tämä pätee hyvin myös parisuhteeseen, olipa sitten avioliitossa tai ei.

Kun on ollut pitkään saman ihmisen kanssa, sitä saattaa huomata olevansa täysin erilainen kuin toinen. Jotkut sanovat että, ”kasvoimme erillemme”. Toiset sanovat että ”minä muutuin ja toinen pysyi samanlaisena”. Toisinaan voi huomata että sitä muuttuu koko ajan, koko elämänsä ajan. Itse pidän parisuhteessa tärkeänä arvoja. Arvojen, kunnioituksen ja luottamuksen tulisi olla kunnossa. Mutta kiinnostuksen kohteet voivat olla täysin erilaiset. Toinen on himoliikkuja, terveysintoilija, super sosiaalinen tai vaikka kasvissyöjä. Ja toinen edellämainitsemieni asioiden vastakohta.

Kuinka silloin saadaan kohtamaan puheenaiheet, yhteiset tekemiset ja olo siitä että kuulumme yhteen? Vastus on: ei välttämättä mitenkään. Itse olen tullut tähän lopputulokseen. Kyllä se rakkaus toiseen on tärkeintä. Ja arjen toimiminen. Ja kunnioitus. Ja luottamus. Toki on ihanaa, jos saadaan aikaiseksi kompromisseja, jolloin välillä tehdään toisen tyylillä ja välillä toisen. Mä oon alkanut ihan tietoisesti ajattelemaan, että teen asioita omalla tavallani. Tavalla, josta saan hyvän mielen ja jotka inspiroivat juuri minua. Silloin ei ole riippuvainen kenestäkään muusta, ja oma onnesi ei ole kiinni siitä, tykkääkö joku muu tyylistäsi.

Tällaisia ajatuksia tänään, olipa ihan kirjoittaa.

Rakkaudella

Johanna