4-vuotias raivopää myynnissä edullisesti

Myydään tai annetaan pitkäaikaiseen ylläpitoon haastavalla luonteella varustettu 4-vuotias uhmaikäinen poika. Osaaminen noin 2-vuotiaan perusfiksun lapsen tasolla. Todella järkevä ja selväpäinen yksilö niin halutessaan, mutta toistuvat kiukkukohtaukset haastavat uutta omistajaa varmasti. Tämän vuoksi en suosittele lapsettomille tyhjän sylin täytteeksi, vaan mieluummin kokeneeseen kotiin.

Vaatettaminen itsenäisesti sujuu ongelmitta, mikäli kuu on oikeassa asennossa, muussa tapauksessa mahdoton puettava aikuisellekin. Autoon menee vaihtelevasti; ei ole huonoja kokemuksia taustalla, mutta toisinaan iskee haraus vastaan. Itseä miellyttäviin paikkoihin siirryttäessä (esim. mummola) menee autoonkin mielellään ja matkustaa kauniisti.

Tiettävästi fyysisesti terve, mutta perusflunssat ja -vatsataudit kuuluvat pakettiin erityisesti talviaikaan. Psyykkinen kunto selvinnee iän karttuessa, mahdollisesti uhmakas käytös on vain ikäkauteen liittyvää. Kuitenkin jatkuvasti aivan täydessä käytössä. Ei voi päästää yksin ulkoilemaan järjen puutteen vuoksi, vaikka seurassa tarhatessakin syntyy jatkuvaa nahinaa tovereiden kanssa.

Kaikki tarvittavat varusteet sisältyvät kauppahintaan. Ei mahdollisuutta koeaikaan, otettava mukaan ensi vilkaisulla.

Hinta neuvoteltavissa, edullinen!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *