Et sinä saa uudelleen naida!

Yhdeksän kuukautta jatkuneen maailman ihanimman parisuhteen toisena osapuolena haluaisin naimisiin ja pian! Tai en välttämättä heti avioliittoon, mutta kihloihin! Miksei minua jo kosita? Minulla olisi jo pari(kymmentä) upeaa sormustakin valittuna. Ennen kaikkea haluaisin kuitenkin olla poikaystäväni ihan oikea virallinen kumppani. Haluan kuuluttaa onneni kaikille, haluan sitoutua tuohon maailmaan rakkaimpaan mieheen kaikissa yhteyksissä.

Mutta hetkinen, minähän olen jo ollut naimisissa. Olen siis kelvoton, käytetty ja tahrattu. Kuin likaantunut kaivo, kuka sellaisesta joisi? Näitä olen vähän toisella korvalla rivien välistä saanut kuulla oikeastaan koko suhteemme ajan. En suinkaan poikaystävältäni, hän ei ole viitannut aiheeseen puolella sanallakaan. Itsekään en osaa ajatella näin, joten miksi joku muu jaksaa nähdä vaivaa suhteestamme.

Miksi juuri se, että olen ollut naimisissa, tekee minusta huonon ihmisen, jolla ei ole oikeutta uuteen onneen? Kuitenkin lähes kaikki tässä maassa pariutuvat ihmiset ovat joskus olleet jo parisuhteessa. Miksi siis heillä on oikeus uuteen yritykseen? Vain aiemmin naitu ihminen on huonompaa sosiaaliluokkaa.

Näin kirjallisesti pätevänä ja paljon ajattelevana tyyppinä olen hävettävän huono motoissa ja elämänohjeissa. Yksi sellainen teema, jota kuitenkin olen pyrkinyt toiminnassani noudattamaan on se, että aina voi kääntyä, palata, rynnätä, siirtyä, peruuttaa ja tehdä mutkan. Toisinaan kulkea jopa palan matkaa suoraan ja sitten sujahtaa shikaaniin. En siis osaa ajatella aiemmin naineita jotenkin onnettomina kakkakasoina. He ovat vain tehneet valintoja, jotka eivät olekaan olleet ihan parhaita. Ja voi luoja sentään, minun maailmaani kaikenlaisia hölmöjä ratkaisuja vasta mahtuukin! Yksi avioliitto on aika pieni välihyppy tässä kaikessa.

Tarkalleen ottaen en ymmärrä, miksi parisuhteeseen olisin edelleen kaiken kansan silmissä ihan kelpo, mutta toinen tahtomisjuttu onkin jo pahasta. Että juu, hengaile kimpassa vaan sen kanssa, mutta älä nyt häistä haaveile! Ne on tarkoitettu vain niille nykypäivän puhtoisille neitsytmorsiamille ne!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *