Ilmastonmuutos vituttaa, ahdistaa ja epäilyttää

Huomasin eilen Trendin Instagramissa ilmastonmuutokseen liittyviä tarinoita. Itsekin nopsasti ruksittelin yhden ja jaoin sen omissa tarinoissani enkä ajatellut pureutua asiaan sen kummemmin blogin puolella. Ajattelen nimittäin tylsämielisesti kaikkien tietävän jo kaiken ilmastonmuutoksesta ja että ketään ei oikeasti kiinnosta hiukkaakaan. Jäin kuitenkin illalla pohtimaan omia tekojani yhteisen pallomme puolesta, ja päätin jakaa niitä teille. Vaikkei tekstistäni muuta hyötyä olisikaan, niin toivottavasti joku edes hiukan hymähtää ja saa hauskemman päivän. 

Lennän vähän. Istun koneessa alle viisi kertaa vuodessa, joten tätä on aika hankala lähteä muuttamaan parempaan. Toki jokainen lentomatka on liikaa plaaplaaplaa, mutta kun minun henkinen hyvinvointini vaatii niitä reissuja. Jos en pääsisi vuosittain siihen kaikkein kamalimpaan pimeään aikaan matkaamaan jonnekin valoon, olisin masennuslääkkeiden suursyömäri. Olen kertonut ainakin aiemmassa blogissani paniikki- ja ahdistuneisuushäiriöstäni, joka iskee erityisen voimallisesti kimppuuni talvisin. Iso osa mielenterveyttäni on keskitalven matka, jota voin alkaa odottaa syyskuun ahdistuksessa, ja jonka jälkimaininkien voimalla jaksan painaa maaliskuun puoliväliin saakka. 

En heitä ruokaa haaskuun. Vaikken ole hyvällä tahdollakaan ajateltuna kovin ehtoisa emäntä, siitä olen tarkka, ettei meillä ruokaa lähde roskiin kuin äärimmäisessä pakossa. Hyödynnän pakastinta, kissaa, lapsia, hevosia ja poikaystävää, jotta kaikki suunnilleen syötäväksi kelpaava menee ravinnoksi. Keittiössä en viihdy, mutta olen erinomainen keksimään vielä yhden ja senkin jälkeen vielä pari kikkaa, joilla pystyn estämään ruokahävikkiä.

Kierrätän. Käyttämättömät vaatteet meiltä lähtevät Hope ry:lle, lehdet ja pahvit keräykseen, pullot palautukseen ja kaikki mahdollinen maatuva mullaksi. Olen mielettömän huono perinteinen kirppistelijä, mutta Facebookin kirppisryhmät ovat suunnaton aarreaitta. Löydän parilla klikkauksella ihania vaatteita ja kenkiä, ja pystyn näin tyydyttämään ehtymätöntä ostosvimmaani ekologisemmin.

Kasvisruokailen innolla. En ole kasvissyöjä enkä vegaani, mutta kuvailisinko itseäni vaikka sanoilla kasvisystävällinen ruokailija. On päiviä, jolloin en syö lihaa lainkaan, ja maitotuotteiden käytössä olen aina ollut luustoakadottavan huono. Kokkailen välillä täysin vegaanista ravintoa, mutta kunnon verisen tirisevää pihviä ei silti voita yksikään vihannes. Useammin lautaseni muistuttaa kuitenkin puu- kuin eläintarhaa.

Mitä sitten voisin tehdä paremmin? Meillä on asuinpaikan vuoksi oltava kaksi autoa, ja lapsia olen mennyt tekemään, vaikka ne vasta luonnonvihollisnumeroykkösiä ovatkin. Satsaan paljon ulkonäkööni enkä taatusti sillä saralla tee järkeviä tai luontoystävällisiä ratkaisuja. Hevosharrastus ajeluttaa isolla ajoneuvoyhdistelmällä joskus useaan kertaan viikossa pitkiäkin matkoja kerrallaan. Jos haluan jotain, hankin sen, enkä välttämättä muista ajatella ympäristöä sillä hetkellä hiukkaakaan.

Tämän vuoden ympäristöteemaksi voisinkin ottaa tietoisen ajattelun. Voisin yrittää joka päivä useampaan kertaan pohtia, mitä tekemiseni maapallolle aiheuttaa. Voisin myös käyttää ääntäni enemmän ilmastonmuutoksesta puhumiseen isommille yleisöille kuin sohvannurkassa epätoivoon vaipuvalle poikaystävälle. Voisin yrittää potea yksinäistä maailmantuskaa vähemmän, ja tehdä asioille jotain paljon enemmän.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *