Kipu kiihottaa

Viime perjantaina toteutin pitkäaikaisen haaveeni nännilävistyksestä. Pelkäsin kipua hulluna, sillä olin lukenut toki Googlesta kaikki mahdolliset kauhukertomukset. Yllätyin iloisesti, kun itse lävistäminen ei juurikaan tuntunut verikoetta kummemmalta enkä jälkeenkään päin ole ollut erityisen kipeä. Varovainen olen ollut enkä ehdoin tahdoin tissiäni tärvellyt mihinkään, mutta en ole toisaalta ollut myöskään yltiöpäisen hissuksiin. 

Varmasti joku saattaa ottaa lävistyksen kivun aiheuttaman nautinnon takia, mutta itse en siihen sakkiin kuulu. Olen silti tullut viime aikoina siihen tulokseen, että kipu on kiihottava elementti. Onhan minussa toisaalta aina elänyt pieni masokisti kaikessa elämässä eikä pelkästään seksin saralla, johon se usein liitetään. Olen sairaalla tavalla nauttinut satunnaisista oksennusjuoksulenkeistä enkä ole pannut pahakseni mojovan mustelman tökkimistä. Seksissä olen erityisesti pitänyt siitä, että minua purraan ja tukistetaan.

Jotenkin nykyisessä parisuhteessani olen päässyt silti vielä uudelle tasolle kivun tuoman nautinnon suhteen. Uskoisin sen johtuvan suuresta luottamuksesta, joka välillämme vallitsee, sillä ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen en pelkää joutuvani satutetuksi vastoin tahtoani. On täysin absurdi ajatus, että poikaystäväni pahoinpitelisi minua oikeasti, joten seksissä pystyn antamaan periksi kipuaistimuksilleni.

Viime syksynä kävimme kaverin kanssa tutustumassa Äetsässä JoyFactory-nimiseen liikkeeseen http://www.joyfactory.fi/. He valmistavat kaikenlaista pientä hauskaa seksiin, kuten ruoskia ja kahleita. Tuotteet olivat herkullisen näköisiä, väritykseltään kivoja ja laadukkaan oloisia. Hankin tuolla reissulla rannekahleet, mutta täytyy myöntää, etten ole niitä vielä käyttänyt kertaakaan. Muutenkaan en ole ihan varma, onko mikään isompi piiskaaminen minun juttuni.

Vaikka olen uskaltautunut tulemaan makuuhuoneessa ulos kuorestani, en edelleenkään pidä siitä, jos minua sattuu "väärällä tavalla". Satunnaiset alavatsan krampit seksin jälkeen ovat aivan kamalia enkä osaa repiä huumoria migreenipäänsärystä. Ehdottomasti en ole satuttajakaan. Ajatus toiselle kivunaiheuttamisesta tuntuu hirvittävän väärältä, vaikka se kumppanin toive olisikin.

Olen elänyt elämäni parhaita vuosia kesästä 2017 alkaen. Uskallan asioita, joista aiemmin tohdin vain haaveilla. On ollut vapauttavaa herätä huomaamaan maailmassa olevan Kati-niminen ihminen ihan vaikka sitten kipuaistimusten kautta.