Miksi palasin? Kuka olen?

Palaamistani blogikentälle pohdin pitkään. Mietin plussia ja miinuksia, jaksamista ja aikaa, viitseliäisyyttä ja ideoita. Pääsin välillä vahvasti kyllän kannalle, toisinaan ei oli ehdoton. Minulla on totta vieköön sanottavaa maailmalle edelleen ja Facebook on sille vähän köykäinen paikka. Kaverit tuskin jaksavat vuodesta toiseen samaa sönkötystä kuunnella kotiväestä puhumattakaan.

Lopullinen sysäys Lilyn avaamiseen tuli saadessani 30 päivän haasteen, joka on kiertänyt kuulemma blogeissa vuosien varrella. Ajattelin, että sillä on kevyt aloittaa eikä tarvitse uuvuttaa itseään heti alkuun ideavyöryllä. Haasteen ensimmäinen aihe on kuluneesti ”Esittele itsesi”. No, esitellään.

Olen Kati, 28-vuotias nainen Länsi-Suomesta. Työkseni opetan maahanmuuttajalapsia ja -nuoria sekä kirjoittelen pääsääntöisesti urheilujuttuja eri medioihin. Vuosia olen työskennellyt myös pr-hommissa, tehnyt mallin töitä, esittelyitä ja ties mitä. Viime keväänä sain mielenkiintoisen yhteydenoton mainostoimistolta, joka pyysi minut maanrakennusfirman videomainosprojektiin esiintyjäksi. Niitäkin hommia on tässä nyt vuoden verran painettu ja tuotoksia on nähtävillä K. Hemmilä Oy:n Youtubessa sekä Facebookissa.

Elämääni kuuluu vahvasti hevoset. Viihdyn ratsailla ja rattailla, mutta talviaikaan vähän vähemmän kuin kesällä. Näyttelen myös kesäteatterissa, joka onkin seurannut mukana lapsesta saakka. Harrastuksiini lasken lisäksi ikuisen opiskelun, jonka päätavoitteena on olla jonkun tieteenalan maisteri joskus.

Minulla on maailman rakkain poikaystävä. Ensitreffimme olemme viettäneet vuonna 1995 heidän perheensä muuttaessa naapuriimme. Olemme leikkineet yhdessä, hänen isosiskonsa on paras ystäväni, olemme käyneet samat koulut ja näytelleet samassa teatterissa. Jostain syystä viime keväänä tajusimme rakastavamme niin paljon että järki lähtee. Olen sanonut monesti olevani maailman vähiten vaimomateriaalia oleva naisihminen, sosiaalinen erakko, helposti kyllästyvä ja vielä helpommin kiivastuva. Kummasti tämä mies on saanut minut vihdoin hengähtämään, pysähtymään ja vain olemaan tässä ja nyt. Jännää.

Olen mielenterveysongelmainen. Olen kärsinyt vuosia pahasta paniikkihäiriöstä ja ahdistuksesta. Lääkärissä on käyty, kaikenlaista kokeiltu ja aina vaan sairastettu. Muutama kuukausi sitten heräsin siihen, että enpäs ole panikoinut kertaakaan kesän jälkeen! En tiedä, mutta oletan vahvasti, että viime keväiset tapahtumat kaikessa raskaudessaan kummasti toimivat parantavana lääkkeenä. Huomasin lopullisesti, että maailmassa elää sellainen ihminen kuin Kati Junttila, ja sillä on oikeus olla ja voida juuri niinkuin haluaa. Vapauduin aika isosta taakasta ja heräsin henkiin.

Elämässäni olen eronnut, karannut ja paennut enemmän kuin olisi ollut ehkä kannattavaa. Toisaalta olen katumaton ihminen enkä ilman kokemuksiani olisi lainkaan minä. Ajattelin kuitenkin uuden tulemiseni kynnyksellä asettaa yhden tavoitteen elämään, ja se voisi olla jotain sellaista kuin sisäinen rauha ja rakkaus. Ehkä tulevat 30 vuotta voisivat sisältää pikkuisen enemmän itsensä hyväksymistä ja aika paljon vähemmän ulkopuolista painetta kuin menneet.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *