”Minulla on toinen nainen”

Juuri muutama viikko sitten hehkutin täälläkin meidän loistavaa parisuhdetta eikä se vieläkään ole kriisiytynyt. Otsikko viittaa kamalaan ajatusleikkiin, jota pallottelimme ystäväporukassa eilen. Pohdimme siis suhtautumistamme ilmoitukseen, jossa kumppani kertoisi löytäneensä toisen.

Vastarakastuneena koko asian ajatteleminen tuntuu hankalalta. Siis inhottavalta ja puistattavalta toki, mutta myös oikeasti vaikealta, koska miksi ihmeessä meillä kävisi tässä vaiheessa niin. Yritin silti kovasti osallistua ajatusleikkiin, vaikken ehkä osannut kunnolla eläytyä.

Jos poikaystäväni nyt sanoisi nuo maagiset sanat, niin ensireaktioni olisi varmaan joojoo hyvä läppä. En tiedä, mitä hänen pitäisi tehdä, että kykenisin ottamaan höpötykset tosissaan. Kenties pitävät todisteet? Kuvakaappauksia, viestejä, kuvia? Kiikuttaa kakkosvaihtoehto näytille?

Jos tästä toisesta naisesta sitten tulisi todellista faktaa, musertuisin. Pelkään kuollakseni rakkautta ja kiintymystä, vihaan heikkouksieni näyttämistä. Olen avannut itseni (osin pakostakin vanhan tuttavuutemme johdosta) poikaystävälleni täysin sietämättömällä, minulle käsittämättömän epäominaisella tavalla. Jos tämä suhde nyt kaatuisi, olisin enemmän hukassa itseni kanssa kuin ikinä. Olen antanut itselleni kipeän luvan rakastua, rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta.

Ja sitten se narsistinen puoli tarinassa: Miten ihmeessä poikaystäväni kuvittelisi, että maailmassa olisi yhtään parempaa tarjolla? Hän on minulle kaikki kaikessa, täydellinen vastakappale, joten miten hänelle voisi tässä todellisuudessa olla jotain muuta. Ei mitenkään. En ole aiemmin uskonut yhteen ainoaan oikeaan, mutta nykyinen parisuhteeni on horjuttanut tätä käsitystä.

Olen itse lähtenyt ovet paukkuen ja siirtynyt suhteesta toiseen kauniistikin ilmaistuna ärhäkällä tahdilla. Jokaisella on täysi oikeus tunteisiinsa eikä järkeä ole pakko pitää matkassa ainakaan kovin tiukasti ihan joka hetkessä. Toivon silti säästyväni moisilta murheilta tulevaisuudessa, sillä olen itse kokenut melkoisen muutosprosessin ihmisenä kasvussa kuluneen puolentoista vuoden aikana. Tänä päivänä olen suurella tavalla toisenlainen ihminen kuin keväällä 2017 ja toivon voivani säilyttää hankkimani elämänuskon myös jatkossa.

Kriisit saisivat hetkeksi riittää.