Lomavaihde vieläkin päällä
En oo päässy mun laiskuuskierteestä irti vieläkään, vaikka kohta on jo kaks kuukautta kouluaki takana. Mulla on kuuden viikon kouluhommat oottamassa ja yritän vieläki saaha salirutiinia käynnistettyä. Nyt ei vaan vieläkään oikein lähe. Perkele.
Mun mielessä on kyllä taas kasvanu ajatukset treenauksesta, terveellisemmästä ruuasta ja arkirutiinista. Muistelen sitä aikaa, ku nuo kolme asiaa oli ainoat asiat koko elämässä. Hassua, että sitä on pikku hiljaa vuosien saatossa koko ajan lipsunu pois niistä ja tällä hetkellä mun tilanne on aika hälyyttävä (tai no, hälyyttävä ja hälyyttävä, ei näihin kuole, mutta on tullu lissää huonoja tapoja hyvien sijasta).
Alotin taas kokiksen juonin ja alotin jopa tupakin polton kesällä! Kaikki kaverit ihmettelee tota tupakan polttamista. Oon ollu aikalailla 25 vuotta polttamatta ja nyt sitten yhtäkkiä alotinki. Ite mietin, että outo juttu kuin sen alotti ihan tosta nuin vaan. Nyt oon tosin päättäny lopettaa, koska ei siinä tavassa vaan oikeasti ole mittään järkeä; rahat ja terveys katoaa. Onneksi en oo jääny siihen vielä millään tavalla koukkuun, niin ei tää lopettaminenkaa tunnu haastavalta. Oon ollu jo monta päivää polttamatta eikä tunnu yhtään pahalta. Kokiksenki juonnin lopetan, koska mun maha on ollu älyttömän turvoksista niinä päivinä ku oon sitä juonu ja musta tuntuu, että musta tullee ulos kaasuaki tavallista enemmän. Nyt loppuu.
Mää en ossaa sanua, että mikä mulle tuli kesän aikana. Kevväällä sitä oli niin onnessaan elämäntavanmuutoksesta, mutta sitten yhtäkkiä plumps, kankkulan kaivoon kaikki. Toisaalta, mulla oli jonnin verran henkisesti rankkaa niinä aikoina, ehkä se repsahtaminen johtu siitä.
Onneksi aina voi alottaa alusta. Joka päivä on uus maanantai. Monesti ihmiset aattelee, että maanantai on se päivä, jollon voi alottaa kaikkea uutta, niin mä olen päättäny, että mulla voi olla maanantai ihan minä päivänä vaan. Jokanen päivä on hyvä päivä uuteen alkuun.
Tää kirjottaminenki ollu paljo mielessä ja oon kirjottanu paljo postauksia oman pääni sisällä, mutta en oo saanu sitä vielä toiminnan tasolle. Oon huomannu, että kyllä mä tarvin tätä kirjottamista. Se auttaa prosessoimaan omia ajatuksia. Mulle tapahtuu vaan aina outo ilmiö, ku kerron mun kavereille mun blogista.
Mulla on ollu aina joku blogi jo vuodesta 2007 saakka. Ne on aina kuihtunu joko kiinnostunuksen puutteen tai inspiraation puutteen takia. Oon kuiteki aina alottanu uuden blogin jonkun ajan kuluttua, koska tuntuu etten pysty elämään ilman. No sitten ku oon innostunu jostain blogista tosi paljon, ja kerron siitä mun kavereille, mulla loppuu kirjottaminen. En tiiä johtuuko se siitä, että alan yhtäkkiä suodattamaan omia ajatuksia tosi paljon tai jotaki muuta omituista, mutta kirjottaminen ei vaan onnistu. Kuinka hassua on, että pystyy kirjottamaan suht vapaasti täysin tuntemattomille lukijoille, mutta sitten jos tietää, että lukijoiden joukossa on sun hyviä ystäviä, alkaaki jännittää? No, oon mun pään sisällä teheny töitä tän asian suhteen ja aion ryhistyä. En ajattele ennää liikaa, en suodata.
En mää sen takia jännitä, että pelkäisin mun ystävien tuomitsevan mua, vaan mua jännittää etten ossaa kirjottaa mittää kiinnostavaa. En halua olla tylsä. Varsinki, ku oon niin kauheen kriittinen siitä kuinka kirjotan ja tiiän etten ossaa kirjottaa aivan täydellistä suomea, pilkut on väärässä paikassa ja yhdys_sanat mennee väärin, niin sitten aattelee, että ihmiset ei jaksa lukia ko on niin paskaa kirjotusta. Nytki tuntuu, että käytän aivan liian paljon pilkkuja eikä ne oo ees oikeessa paikassa :D Pitäs varmaan täältä netistä ettiä joku opetusohjelma, jolla opettelis….kuhan jaksais.
Joskus mua vaivaa, ku en saa oikein mittää kommenttia näihin mun kirjotuksiin. Siitä tavallaan alkaa sitte miettimään, onko tää mun blogi ees kiinnostava ja miksi mää tätä ylläpitäisin, jos kettää ei kiinnosta lukia. Eikö olis helpompaa kirjottaa vaa omaa privaattia päiväkirjaa. Mulla on kuitenkin niin suuri tarve jakaa näitä mun ajatuksia, että kyllä mä tän mun blogin nyt piän. Välillä tulee pieniä identiteettikriisiä tän suhteen :D Mietin yks ilta, että eihän blogi voi vaan olla niinku saippuakupla, joka lentelee sinne sun tänne. Sillä pitäs olla kuitenki päämäärä ja tarkotus. Saippuakuplilla ei vaan oo sellasia ja ei oo mun ajatuksillakaa. Minä hyväksyn minut, sinut ja blogini nyt sellaisena kuin se on.
Hassua, että saan paremmin alottaa kirjottammaan tänne ku tekemään koulutehtäviä. Peukkuja meikälle! :D