Sillä päivä, se on kaunis

Heräsin tänä aamuna ja tunsin sen tunteen syvällä aivoissa, sydämessä ja sielussa. Tänään on se päivä.

 

Tänään tunsin pitkästä aikaa itseni tasapainoiseksi. Tuntuu, että nyt kun olen päättänyt tehdä elämäntapamuutoksen, jo pelkkä päätös on auttanut minua paljon eteenpäin, vaikka en ole tehnyt käytännössä vielä suurempia. Eilen käytiin Vaimon kanssa pyöräilemässä kevyet 20 kilsaa. Tai tuli sitä enemmänkin, mutta kun ei ollut mikkään träkkeri päällä, niin ei nähty sitten kokonaistulosta. Harmi sinänsä, mutta oi tytöt ja pojat ku me poljettiin!

Oulun Kuivasjärvi on kaunista seutua ja päätettiin Vaimon kanssa tulla uudestaan huudeille kunhan kesä on edennyt.

(Superinnokas pyöräilijä)

Poljin myös tänään n. 7,8 km pelkästään siksi, että tarvitsin uuden suojakalvon luuriini. Uuten sellaiseen. Hyvin ihanaan ja nättin. Ensimmäinen suojakalvo ei mennyt niinkuin Strömössä kiinni, joten tarvitsin uuden. Oli kaiken vaivan arvoista. Pyöräilyreitilläni oli monta ylämäkeä, joten hikoilu ja puuskuttaminen oli taattu! Siellä se läski pallaa hahahhaa!

Tulin yhdeksi yöksi perheeni luokse ”maalle”, koska äitini tarvitsee apua koulutehtävissään ja minulla on sopivasti huomenna vapaa päivä koulusta. Lähdinkin melko pian saapumisen jälkeen innosta puhkuen Elviksen kanssa juoksulenkille. Oi näitä maisemia ♥

Olen aina rakastanut juoksemista. Askelvirheeni takia se on tosin minulle hyvin tuskallista, sillä penikkani alkavat aina vihlomaan juoksemisen jälkeen. En ole vielä keksinyt keinoa, jolla penikat eivät tulisi kipeäksi, kun rahaa ei ole hankkia mitään hienoja pohjallisia tai erikoisjuoksukenkiä. Muutamia vuosia sitten ruukasin joogata ja se auttoi askelvirheen korjaamisessa, mutta nyt joogaaminen on jäänyt ja niin ovat palaneet penikkakivutkin. Osaksi penikoiden takia olen jättänyt juoksulenkit vähiin. Osaksi myös laiskuuttani, heheh.

Hyvä fiilis tuli kyllä juoksulenkin jälkeen, vaikka jalakoja pakottaakin. Minä aina saan sellaisen ihmeellisen terveysintopuuskan näin keväisin ja varsinkin kesäisin. Talvisin taas intoni laskee tasaisen tappavasti. Se johtunee suureksi osaksi siitä, että ei pääse ulos reippailemaan. Tai pääse ja pääse. En vain viitsi lähteä pakkasessa yhtään minnekkään, jos ei ole pakko. Talvi syö ulkoilumotivaationi.

Jospa tämä minun terveysintoiluni kestäisi nyt pidempään kuin kuukauden. Tuntuu, että tämä terveyselämä menee minulla sykleissä. Innostun ensin tosi paljon enkä ajattelekkaan muuta ja kohta intoni katoaa ja annan periksi. En jaksa, en ossaa, en  pysty, mieleni kertoo minulle ja minä uskon. Toivottavasti asiat olisivat toisin tällä kertaa. Itsehän minä siihen vaikutan. :)

Torkutin tänään aika monta kertaa. Ehkä noin tunnin, mutta männä viikolla olen onnistunut nousemaan ylös pelkästään kahden torkutuksen jälkeen! Jee, kohta olen torkkuilusta vapaa!

Hei siskot ja veljet! Onko teillä jotain lajia mitä haluaisitte harrastaa, mutta ette pysty?