Pullataikina on #rantakunnossa
Luin ensn Kunnon Mamma-blogista rantakuntohaasteesta ja nyt huomasin, että moni muukin lilyläinen on ottanut asian puheeksi. Tää tuli aika hyvään saumaan, koska olen ottanut vasta itsestäni ns. aloituskuvat ja mietiskellyt, että postaanko vaiko en. Nyt tiedän. Postaan. Tottakai.
Löysää on keskivartalon kohdalla, mutta jalat ja kädet ovat ihan hyvässä kuosissa. Ainakin omasta mielestäni. Tällä hetkellä olen niin tyytyväinen vartalooni, että en jaksa valittaa löysistä kohdista. Ne on osa minua ja se sopii minulle. Monesti peiliin katsoessani mietin, että tämän painoinen haluaisin olla aina. Tämä on minulle luonnollisin olomuoto. Pullataikina. Olen tasapaksu joo, mutta en mää mikkään fitnessmalli tahokkaan olla. Mulle tärkeintä on se, että peruskunto on hyvä ja lihaksista löytyy pikkasen voimaa, että kestäisin raskaita painon nostoja. Olen valmistumassa lähihoitajaksi ja siinä työssä, jos missä, tarvitaan habaa 😀
Mä oon se tavallinen nainen, jonka paino jojottelee ylipainosta normaaliin painoon noin kahden vuoden sykleissä. Ihannepainoni olisi 65,5kg ja noin kolme vuotta sitten olinkin saavuttanut sen. Mitä kävi? En tuntenut vartaloani enää omakseni. Keho tuntui vieraalta ja vaikka sain paljon kehuja, mikään uudessa vartalossani ei tuntunut hyvältä. Huomasin pian, että aamurutiineihini kuului peilin edessä alasti seisominen ja läskien etsiminen. Jos huomasin salilla, että maha pönöttää, sain hirviän raivarin itselleni siitä että olin ollut laiska. Mieleni sairastui, pelästyin ja niinpä lihoin. Tunsin itseni taas minuksi. Kun on ollut yläasteesta asti pullataikina, ei osaa enää olla muuta.
Nyt treenausmotivaationi ei kumpua vartalostani. On ainoastaan mielenkiintoinen nähdä mihin suuntaan vartaloni muokkautuu tämän elämäntapamuutoksen kautta. Haluan vain energisempi, vahvempi ja tasapainoisempi. Haluan olla terve koko loppuelämäni. Uskon, että kun saan unen, syömisen ja liikunnan kontrolliin, samoin koko muu elämä loksahtaa paikalleen. Ehkä. Toivottavasti. Ainoa viholliseni tässä olen minä itse. Aion siis mennä sillä mentaliteetilla eteenpäin. Olen päättänyt voittaa itseni.
Pullataikina on yhtä hyvä rannalla kuin luuviulu, mätisäkki, kukkakeppi tai manaatti. Ollaan kuitenkin kaikki yhdessä tällä maapallolla, joten hyväksytään toisemme sellaisena kuin olemme ja keskitytään toisten ulkonäön sijasta hyvään fiilikseen ja mahtavien kokemusten kokemiseen, niin on sitten muutakin muisteltavaa mummona ja pappana kuin vaa’an numerot. Eiks je? :)
Täällä ylypiä pullataikina kärsii jumalattomasta jumista eilisestä jalkapäivästä. Vois jösses.
Ei kipuu, ei höytyy.
Eilisen kipu on tän päivän voimaa.
Se mikä ei tapa vahvistaa.
Psyykkailen tässä ittiäni. Muuten tuntuu etten seleviä.
Vielä lopuksi hyvä muistaa;
(Paitoja, laukkuja ja muuta kivvaa voi ostaa täältä.)