Tarina epäkäytännöllisistä housuista ja kaipauksesta
Ystävällä oli syntymäpäivät. Maalasin hänelle kortin. En ole jaksanut tällä viikolla kauheasti kuvailla kivoissa tilanteissa. Saat kuvitella kuvan:
Vaalen harmaa koiranpentu, jolla syntymäpäivä hattu. Maa on aniliinin punainen, taivas on turkoosi ja siellä valkoisia tähtiä. Serpentiinit ovat sotkeneet lattian.
Puin päälleni mustat pillilappuhaalarit. En ole kauheasti pitänyt kun sangat putoilee ja hartiat voi tulla kipeiksi jos laittaa liian kireälle. Ystävällä oli omituinen retromekko joka näytti siltä, kuin siinä olisi ollut essu päällä. Ystävä sanoi, että ei pukisi asua muualla päälleen kuin kotona. Minusta se oli ihana. Kuten myös maalaukset seinillä, kirjat ja vinyylit kirjahyllyssä, vaalean harmaa lautalattia, Ritolan tapetit, vanha sohva, joka oli saanut marjapuuronpunaisen uuden verhoilun, pienet turkoosit keittiön tuolit. Oli myös kakkua, mutta sitä en tietenkään syönyt. vein mukanani pussin kartanon perunalastuja, porkkanoita ja paikanpäällä valmistin niille dipin (soijajugurttia, tilliä, suolaa, pippuria ja sitruunaa). Ystävä oli myös leiponut gluteenittoman ja vegaanisen sienipiirakan. Se oli todella hyvää! Kolmen tunnin ajan käteni toi suuhun ruokaa lähes kokojan. Ihmeellistä kuinka tämä uusi ruokavalioni ei tuo ähkyä ja turvonnutta oloa. Todella jeeees!
Lähdin Tulitikkutehtaalle (Tampereella sijaitseva lähes sata vuotta vanha tiilirakennus, jossa joskus harvoin järjestetään bileitä). Olin liikkeellä autolla. Nykyään voi helposti lähteä aina autolla kun en käytä alkoholia. Ei vaan maistu! Ajoin rantatietä pitkin ja jo siinä tuli tosi haikea olo. Asuin nimittäin Amurissa vuodet 2004-2008. Näen yhä unia siitä asunnosta ja kaipaan sinne. Kaipaan aina menneisiin, vaikka varmasti kaipaisin tämänhetkistä elämääni eniten jos minut tästä otettaisiin pois. Eniten muistelen lenkkejä koirieni kanssa. Toinen niistä elää yhä, toinen kuoli jo yli vuosi sitten. Koirat olivat nuoria, juoksimme junanraiteita pitkin ja toinen tykkäsi jahdata junia. Sydän aina pysähtyi. Etsin aina kaikki omituisimmat ja syrjäisimmät paikat, koska toinen koira ei tykännyt muista koirista. Löysin taloni läheltä suorastaan ryteikön, oli hankala edetä kesäisin. Ja juuri se paikka oli Tulitikkutehtaan piha. Pysäytin auton lähelle ja oli tosi pimeää, seurasin musiikin ääntä ja valoja. Tuli pissahätä! Löysin oikean paikan ja huomasin olevani liian aikaisessa. Kello oli ehkä 24.00 ja järjestelyt oli vielä kesken. Mietin, että on kylmä, kostea ja pimeä. En halua jäädä. Kävelin kuitenkin syvemmälle piha-aluetta, juuri sinne missä hauvat juoksentelivat vuosien ajan vapaina. Kaikki pensaat ja puut oli kaadettu. Rintaani puristi muistot ja se, ettei niitä oikeastaan enää edes ole, joku on poistanut ne. Aita, joka oli ollut rantatien ja pihan välissä, oli poistettu. Ajattelin, että olisin halunnut jatkaa matkaa ryteikön läpi rautatielle ja samaa reittiä entiselle kodilleni, rypeä muistossa; rakastua uudelleen exääni, olla taas opiskelija, muistaa toisen koirani otsan tuoksun. mutta oli todella pimeää ja pissahätä alkoi olemaan jo lähes sietämätön! Ja mulla oli ne hemmetin lappuhaalarit! Niiden kanssa ei niin vaan kuule lasketa pöksyjä ja pissata.
Kävelin autolle. Istuin siinä varmaan 15min. Mietin, että nyt haluaisin tavata jonkun tuntemattoman ja vaan puhua, en kuunnella, vaan puhua. Mutta ajoin pois ja käännyin vielä entisen kotitaloni taakse. Kävelin entiselle sisäpihalleni ja katselin entisen kotini ikkunaa. Siellä oli pimeää. Alaovikin oli kiinni. Olisin halunnut haistaa rappukäytävän tuoksun! Vielä vähän rypeä! Jatkoin kävelyäni vielä puistikkoon josta lähti se polku ryteikköön. Sinne oli rakennettu autotie, senkin muiston pilasivat. Kaahasin kotiin, koska pissa tulee just housuun!
Kotona odotti kissa. Se kaipasi minua ja minä sitä! Vaihdoin päälleni mukavammat vaatteet (pissattuani!) ja mietin, että jos oisin vaan lähtenyt tänään verkkarit jalassa oisin varmana kävellyt pidemmälle muistoissani.
Tavannut ehkä jonkun tyypin siellä junanraiteilla. Juonut sen kanssa pullon viiniä. Kertonut siitä, kuinka ihana koti ja koirat mulla on Amurissa. Koirat jotka elää ikuisesti niin, että aina on minä, Nuppu ja Tiina.
