Urheilukaipuu

Piirsin kuvan, kaipaan kovaa liikuntaa.

Vielä pari vuotta sitten kävin jumpassa 4 kertaa vkossa, pyöräilin, joogasin ja lenkkeilin hauvojen kanssa. Nuorena olin tosi huono urheilussa ja oikeestaan hullaannuin siihen vasta 5 vuotta sitten. Mutta tää viimeinen vuosi on ollut surkeeta urheilunaikaa. Koska aina kipeenä. Nyt luonnistuu vain rauhallinen kävely, venyttely ja hyötyliikuntapyöräily. Ehkä kerran kuussa nyrkkeily. 

Pahinta on kun keho on ihan surkeena. Kaikille ei varmaan käy niin kun ei liiku? Mua sattuu nytkin alaselkään, niskaan, päähän ja takareisiin. Viime viikolla tehtiin kamun kanssa sopimus, että jumpataan ja venytellään kolmena aamuna viikossa. Eilen aloitin sopimuksemme (koska viime viikon olin niin kipeä ja allerginen). 5 aurinkotervehdystä aamuisin ja kunno (noin 30min venyttelyt). Minulla siihen aina lisänä hauvojen kanssa kävely. Valitettavasti kiireisinä aamuin se kestää vain 15 min, unelmana olisi joka aamuna tunnin kävelyt (eik se vaatisi muuta kuin ylösnousun kun kello soi, mutta torkutan sitä aina tunnin).

Jaksan silti uskoa, että kunhan nää työkiireet loppuu ja saan levätäkin, niin minä paranen ja kuntokin sitä myötä. Liikkukaa kun voitte- se on vaan niin ihanaa! Tänään olen kiitollinen siitä, että minulla on toimivat jalat- kaikilla ei nimittäin ole. Pääsen niillä koska vain ihan minne vain! Sydän jaloilleni!

Ja pihalleni ja koirilleni ja kissoille ja Seikkailijalle siitä, että hän laittaa pihaa nätimmäksi!

Yksi hyvä puoli tässäkin on: ennen koin huonoa omaatuntoa jos en liikkunut kunnolla viitenä päivänä viikossa. Sekin alkoi olemaan suorittamista. Nyt kun työ on vienyt kaiken ajan ja vaikka oliskin terveen oloinen, valitsen mieluummin ystävän näkemisen kuin urheilun. Jotkut asiat ovat saaneet oikeanlaisen arvojärjestyksen. Enää en halua suorittaa: en halua tehdä työtä siksi että olisin siinä paras, en halua urheilla siksi että oisin hoikin ja nopein ja voimakkain, en halua enkä voi olla kaikessa paras. Kaikkea kohtuudella, vaikka se onkin niin vaikeaa kun on tällanen ittensä piiskaaja.

p.s asiaan: en ole syönyt sokeria enkä vehnää sitten viimeisen retkahdukseni. Enkä oikeastaan edes puhu retkahduksista, ne ovat olleet suuren harkinnan tuloksia. Moikka.