Tänä aamuna kiljuin/huusin. Helpotti jotenkin tätä helvettiä. Mietin KOKOAJAN, miten jaksan vielä 5 viikkoa ilman yh-tä-kään vapaapäivää? Minuutin kuluttua olin puolen hehtaarin metsässä ja katselin kuinka koirat juoksivat rinnettä ylös ja alas, kulkukoira edellä ja vanhus ihan jäljessä perässä. Mikä onni! Rakkaat hauvani, joista toinen tuoksuu kukkasille ja toinen koiralle. Sydän! Onneksi saan voimaa arkeni pienistä hetkistä, jotka saavat minut unohtamaan tämän työrupeaman. Eilen päiväni suurin nautinnonhetki olikin kävely töistä nyrkkeilyyn, matkaa noin 1,5km kaupungin halki. Aurinko häikäisi, kuiva asvaltti, hetken vapaus! Nyrkkeilyssä olin voimissani, treeni kulki pitkästä aikaa ilman heikkouden tunnetta. En kyllä uskalla vielä riemuita! Vaikka olen jaksanut jo kaksi viikkoa putkeen urheilua, edellisestä kahden vkon urheiluputkesta on kuitenkin noin vuosi.

Vappuna kävin syömässä Gopalin brunssin. Tapahtui retkahduksia (tahallisia) : oli aivan pakko syödä vegaaninen munkki. Oli aivan pakko saada jäätelöä friteeratun banaanin kylkeen. Kävin myös ystävien juhlissa, joissa söin kulhollisen ”jotakin kuivattuja hedelmiä”, luullen, että kyseessä on kuivatut hedelmät ilman lisättyä sokeria. Olisi pitänyt tarkistaa. Tuloksena ihan törkee vatsakipu ja turvotus. Kyseessä oli sokeriliemessä uitetut raparperit. Yritin myös syödä sokeria salaa itseltäni (mitäääh?!?), otin pöydältä sellasia pähkinöitä joissa on joku törkeen ihana makee kuorrutus. Söin niitä ehkä 8. Välillä vilkuilin ettei Seikkailija näe.

Soitin vappuna myös ensimmäistä kertaa rumpuja. Ja sainkin duuoomme uutta inspiraatiota. Seuraava hankinta tulee olemaan rumpu ja pelti! Saimme soittaa vappuna kaksi keikkaa. Laulaminen ja esiintyminen on myös yksi sellainen ilo, mitä ilman en nyt jaksaisi. Ain laulaen työtäs tee!