”Palvelen asiakkaita puolet viikosta. Tänään tapahtui: asiakas sanoo, että haluaa paperia jolle Tyrvään kirkon maalannut taiteilija maalaa. Sanon ,että vaikka tietäisin taiteilijan, en voi tietää mitä paperia kyseinen käyttää. Alkaa päivittelemään, kuinka en tiedä Kuutti Lavosta. koitan selitellä että kyllä tiedän taiteilijan mutta en valitettavasti hänen paperimakuaan ja että osaan kyllä kertoa teille näistä papereista jos kerrotte mitä haluatte tehdä? Hän on aivan pöyristynyt siitä, kuinka voin työskennellä kyseisessä kaupassa kun en tiedä Lavosen paperia! voi nyt v***n v***u mua ottaa päähän ihmiset, jotka ei oo oppinut mitään käytöstapoja vaik on jo jotain 100vuotiaita ja näyttää rusinalta ja haisee katkeruudelta! ja ihanku mua kiinnnostas lavosen enkelitaulut tai sen seniilin ä***n taideharrastukset! nyt palo käämi. tehkää musta työtön!”

 Tämänpäiväistä avautumistani facebookissa. Yli 50 tykkäystä ja kymmenia tukevia kommentteja. Asiakas ei ollut tänään oikeassa.

Itkin ensimmäiselle ystävälle. En olen aikoihin ollut näin herkkä. Miksi annan jonkun tuntemattoman viedä iloni? Toinen ystävä toi minulle syntymäpäivälahjan (älkää onnitelko vielä, ne on vasta sunnuntaina). Kyyneleet kuivuvat kasvoilta ja muistan taas miten ihanilla ihmisillä elämäni on täyttynyt. Luin tänään ilta-sanomista listan keittiön turhimmista välineistä.  Minun listani tärkeimpiin pääsee tämä uskomaton greippi-lusikka, joka kuului lahjaan. Palkitsin myös itseni raakasuklaalevyllä.

Minä haluan uskoa ystävällisyyteen ja hymyyn. Ja ihan niinkuin lahjakin neuvoo ”Breath deep” ja ”Yes you can”! 

Ollaan kilttejä toisillemme!