Alkumaljat

Tästä se lähtee. Parin appelsiinilonkeron ja koko nuoruuden kestäneen ”kuka minä olen (i have no fuckin idea) -elämänkriisin johdosta olen päättänyt perustaa blogin, jossa ilmaisen itseäni niin avoimesti kuin osaan. Tulen tekemään sen obviously nimimerkin suojissa, sillä kaikenlainen esillä olo ja fear of rejection ovat ydinpelkojani.

En ole harkinnut tätä blogin perustamista pitkään, tiedän vain sen, että nuorempana nautin kaikenlaisesta sisällöntuottamisesta (perustin mm. luokallemme lehden ja kirjoitin sellaisia usein kotonakin, käsikirjoitin pitkän lastennäytelmän, ja sain hyviä numeroita äidinkielestä) ja uskon, että voisin jollain tasolla nauttia tällaisesta kirjoittelusta. Olen myös kyllästynyt siihen, etten tee kotona mitään muuta kuin selaan puhelinta, ja deep within uskon, että blogin pitäminen kehittäisi minua ihmisenä (vaikka haluaisinkin lopettaa pakonomaisen itseni kehittämisen ja olla lempeämpi itselleni ja muille).

Blogini aiheena tulee olemaan kaikenlainen pohdinta elämästä sekä matka oman itseni ja oikeiden halujeni, toiveideni ja luonteenpiirteideni äärelle (jotka tällä hetkellä tuntuvat olevan hukassa). Kuulostaa itsekeskeiseltä ja pakko myöntää, että damn right it is. Tietysti toivon, että joku pystyisi tunnistamaan itsensäkin näissä teksteissä, saada ehkä vertaistukea, tai vaikka nähdä, että huh, jollain menee vielä huonommin kuin mulla, mutta ensisijaisesti en nyt yritä etsiä itselleni lukijoita vaan itseäni (jos jäi jollekin vielä epäselväksi).

Täytyy toivoa, että tämä blogi ei ole yksi niistä tuhansista projekteista, jotka olen pannut alulle, mutta lopettanut saman tien ja kömpinyt takaisin mukavaan somen selaamisen ja tunteiden turruttamisen maailmaan. Mutta jos näin käy, that’s life! Onneksi teen tätä vain nimimerkillä.

 

P.S. Jos saan silti pyytää sinulta jotakin, arvoisa mahdollinen lukijani, niin älä jätä ilkeää kommenttia. En ole kovin mentally stable ihminen, joten jos tulee fiilis sanoa jotakin tyhmää, niin… älä sano sitä 🙂

Hyvinvointi Hyvä olo Ajattelin tänään Syvällistä